Vihdoin lausui Olli: "Ristolta paljon terveisiä sulle, erotessamme sanoi hän näin: 'sano Annalle, ettei hän koskaan epäile!' Vahvista itsesi nyt Anna! — —: Risto joutui venäläisten vankeuteen! sitä me emme voineet estää!"
Se on helpompi arvata kun selittää mitä Anna nyt tunsi. Hän kaatui kun ukkosen lyömä maahan.
Olli otti Annan syliinsä ja kantoi ulkoa tupaan, jossa Annan vanhemmat istuivat kahden kesken. Vanhemmat hämmästyksissänsä tästä äkkikohtauksesta, tiedustelivat Ollilta mitä oli tapahtunut, vaan Olli ei kajonnut muuhun kun saada Annan virkomaan.
"Ole nyt vahva, Anna", supisi Olli hälle korvaan, "Ristolla ei ole vaaraa vaikka hän viipyy, kuule nyt Anna rukka, mitä sanon!"
Anna heräsi viimein kuin pitkästä unesta ja kysyi Ollilta: "Mitä sanoit, Onko Risto tullut kotiin? — sinähän sanoit eilen, että Risto oli vankina, eihän se ole tosi, Olli?"
"Risto on vankina, ole nyt vahva ja kuule mitä sanon!"
"Minä olen vahva, puhu Olli", huusi Anna tuskissansa.
"Riston vangittua komensi venäläisten päällikkö Snorikoff, ettei kukaan saanut tehdä vangille mitään pahaa päänsä uhalla, sillä Snorikoff luulee saavansa ison palkinnon kun hän päästää Riston vapauteen ja siinä toivossa kohtelee hän vankia hyvästi. Tähän vakuutukseen tulin minä Jussinkin kertomuksista. Snorikoff oli näet sanonut, että kun hän Riston vaan saisi vangiksi, niin kyllä siitä 'ruotsit' maksaisivat hyvän lunastuksen".
"Missä sinä Jussin tapasit, Olli?" kysyi Anna.
"Hän oli karkauksensa perästä taas antaunut vihollisen oppaaksi".