Kahden kuukauden vaivaloisen matkan perästä saapuivat matkustajat perille. Olli ei uskaltanut seurata Snorikoffin asuntoon, vaan jäi neljänneksen päähän erääsen taloon, jossa Feodor oli tuttu ja laittoi sijan matkakumppanillensa toistaiseksi.
Illalla samana päivänä palasi Feodor Ollin luo ja kertoi, että Snorikoff kuukauden päivät sitte oli muuttanut pois paikalta, eikä kukaan tiennyt minne. Eräälle vaimolle oli Olga salaa kuiskannut, että jos Feodor tulee kotiin, koettaisi hakea heitä Vernitsan suunnalta. Riston oli myös täytynyt seurata vankina "voivottaa". Ristoa oli Snorikoff viimeaikoina kohdellut kaikenlaisella hävyyttömyydellä, muistuttaen, että ellei lunastus kohta tule, hän ei aikonut ruveta armeliais-sisarten toimeen y.m.
Nyt saivat Feodor ja Olli uusia huolia. Luonnoton isänsä ei ollut Feodorille jättänyt pienintäkään vihjaa siirtopaikastansa. Pelvolla kysyi nyt Feodor: "Olli, lähdetkö vielä retkelle kanssani?"
"Lähden!" vastasi Olli. "Kun kerran olen urennut näin kauas, niin tahdon nähdä Ristoa ja, jos mahdollista, pelastaa hänen".
Nyt lähtivät kumppanit taas matkalle. Kuukauden vaellettuansa löysivät suuren erämaan kylän, jonka edustalla oli iso järvi. Järvessä kylän läheisyydessä oli saari, jossa oli kaksi varakasta taloa. Saarelle oli Snorikoff asettunut, sittekun hän oli ajanut pois asukkaat ja ryöstänyt heidän tavaransa neulasta naulaan. Hällä oli joukko roistoja muassa, "sotaväkeä" muka, jotka hän myös sijoitti saarelle, julistaen muuten, että suuri joukko sotaväkeä oli hetimiten saapuva paikalle ja lähetettävä "Ruotsia" vastaan. "Sotamiehet" samosivat kytästä kylään sydänmailla ryöväten ja varastellen; tavara kannettiin "voivotalle", jota kaikki pelkäsivät kun kuolemaa. Kylän ja saaren välillä oli vahdit, niin ettei kukaan luvatta saanut liikkua kylän ja saaren välillä. Ainoastaan Olga sai viivyttämättä liikkua minne tahtoi. Ristolle oli laitettu erinäinen vankihuone pieni tulisijaton pimiä koppero. Risto näki nyt hirmuksensa, että hän oli aivottu täällä palellutettavaksi kuoliaaksi tulevana talvena. Vanki oli kaularaudassa, jonka vahvat vitjat olivat ruuvatut kiinni seinään. Ruokakin oli ollut vangille hyvin kehno, vaan Olga, jolla oli toimena vangin hoito ja ruokkiminen, hankki sääliväisyydestä vangille parempaa ruokaa. Olga kantoi aina itse ruoan vangille. Nämä ruokahetket olivat ainoat valopilkut vangin vaikeassa elämässä. Olgalla oli aina ystävällisiä sanoja vangille. Kaksi hyvin aseitettua vahtia seisoi yötäpäivää vankilan vierellä.
Vaikka jo oli syyskesä, oli päivä lämmin jolloin matkustajamme saapuivat paikalle. Olli ei uskaltanut mennä Feodorin kanssa kylään, vaan jäi sen läheisyyteen odottamaan uutisia, joita Feodor pian lupasi tuoda.
Feodor käveli siis yksin kylään ja sattumuksesta molemminpuoliseksi ihastukseksi kohtasivat Olga ja Feodor toisiansa kylän puolella. Olga oli jo kerjennyt tehdä tuttavuuden yhdessä kylän pienessä perheessä. Sinne johti Olga Feodorin ja siellä saivat vapaudessa keskustella yhtä ja toista. Feodor juoksi noutamaan Ollinkin keskusteluun.
Pian oli Feodor kertonut retkensä "Ruotsissa" ja missä suuressa kiitollisuuden velassa hän sekä Olga olivat Ristolle.
"Risto pitää vapauttaa", se oli päätös, "mutta millä tavalla siitä saamme tuumata edespäin". Siihen päättyi keskustelut tällä kertaa, — huomenillalla päätettiin jatkaa. Feodor tahtoi ensin tavata isäänsä, heikossa toivossa, että hän ehkä päästäisi Riston vapauteen. Olli sai asua perheen luona; piti vaan varoittaa niin, ettei kylässä päästy tietoon, että Olli oli "ruotsi".
Feodor riensi nyt isänsä puheille. — Olgan ja Feodorin kohtausta isä ei kuitenkaan saanut tietää.