Joku Sevillan katu, jossa kaikki ikkunat ovat ristikolla varustetut.
Ensimmäinen kohtaus.
(Kreivi, yksin, iso, ruskea viitta yllä ja leveä-lierinen hattu silmille painettuna. Katsoo kelloansa kävellessään.)
KREIVI. Päivä on vähemmin kulunut, kuin luulinkaan. Hetki, jolloin hänen on tapana näyttäitä ristikko-akkunansa takana, on vielä etäällä. Mutta yhtä kaikki; parempi on tulla liika aikaiseen kuin laiminlyödä sitä hetkeä, jolloin saattaa nähdä hänet. Jos joku hovin teikari voisi arvata minun olevan sadan peninkulman päässä Madrid'ista ja joka aamu pysähtyvän jonkun naisen ikkunan alla, vaikk'en ole häntä milloinkaan puhutellut, luulisi hän minua Isabellan aikuiseksi Espanjalaiseksi. — Miks'ei? Jokainen juoksee onnellisuuttansa takaa. Minun onnellisuuteni on Rosinan sydämessä. Mutta kuinka! juosta naista takaa Sevillassa, vaikka Madrid ja hovi joka haaralla tarjoo niin helppoja huvituksia? — Ja juuri niitä minä pakenen. Minä olen kyllästynyt noihin valloituksiin, joita voitonpyyntö, tavanmukaisuus tahi turhamielisyys lakkaamatta tarjoo meille. Sangen suloista on olla rakastettu itsensä vuoksi! Ja jos minä voisin tässä valhepuvussa hankkia varman tiedon… Hiisi vieköön tuon häiritsijän!
Toinen kohtaus.
(Figaro. Kreivi, piilossa.)
FIGARO (selässä gitarri, joka leveästä nauhasta riippuu olkapään yli; hän hyräilee iloisesti, paperi ja lyijykynä kädessään).
Pois nyt surut, pois!
Ne masentaa.
Jos viinaa ei jois
Virvoittelevaa,
Niin elämä vaan
Olis hupsun työ,
Eik' aikaakaan,
Tulis kuolon yö.
Tähän asti tämä käy hyvin laatuun, hei! hei!
Tulis kuolon yö.
Hei, viinan
Ja laiskuuten',
Ne kiistelevi:
Ken sais sydämen.