— Istu, Loti!
Ja me läksimme liikkeelle.
Azar-kapussa minun piti seurata häntä saastaisille roskaväen kaduille, jotka olivat likaisia, pimeitä ja synkkiä. Siellä oleskeli tervan, romun ja kaniininnahkojen kauppiaita, ja me kuljimme ovelta ovelle kysellen erästä ukko Dimitrakia, jonka lopulta löysimmekin muutaman mahdottoman talorähjän perältä.
Hän oli vanha, valkopartainen, ryysyinen ja täydellisesti rosvon näköinen kreikkalainen.
Ahmet näytti hänelle paperia, johon Aziyadén nimi oli piirustettu, ja piti hänelle Homeroksen kielellä pitkän puheen, jota en ymmärtänyt.
Vanhus otti likaisesta kirstusta eräänlaisen kimpun pieniä puukkoja — hyvin vähän rauhoittava valmistus!
Hän sanoi Ahmetille seuraavat sanat, jotka ymmärsin klassillisten opintojeni jäännösten avulla:
— Näyttäkää minulle paikka.
Ja Ahmet avasi paitani ja laski sormensa vasemmalle puolelle rintaani, sydämen kohdalle.
58.