Olen samaa mieltä kuin sinäkin. En tunne vastenmielisempää oliota kuin vanha irstailija, joka liikkuu väsymyksen ja tuhlauksen välillä, ja jonka kaikki hylkäävät. Mutta sellaista minusta ei tule. Kun en enää ole nuori, terve ja rakastettu, silloin katoan.
Sinä vain et ole ymmärtänyt minua. — Kun katoan, olen kuollut.
Palatessani ponnistan voimani äärimmilleen teidän molempien, etenkin sinun takiasi. Kun taas olen teidän parissanne muuttuvat ajatukseni. Jos valitsette minulle nuoren tytön, jota rakastatte, koetan minäkin häntä rakastaa, ja pysyä teidän rakkautenne vuoksi tuossa tunteessa.
Koska olen puhunut sinulle Aziyadésta, voin kyllä sanoa, että hän on saapunut. — Hän rakastaa minua koko sielustaan, enkä voi tehdä päätöstä, eroanko hänestä milloinkaan. — Samuelkin on palannut. Molemmat ympäröivät minut niin suurella rakkaudella, että unhotan menneisyyden ja kiittämättömät, — ehkäpä hiukan poissa olevatkin.
6.
Vähitellen on Arif-Effendin vaatimaton talo tullut ylelliseksi: persialaisia mattoja, Smyrnan verhoja, fajanssiastioita, aseita. Kaikki nuo esineet ovat tulleet yksitellen, ei suinkaan vaivattomasti, ja tuo hankkimistapa lisää niiden tenhoa.
Ruletti on hankkinut siniset, punaisilla ruusuilla reunustetut satiinipeitteet, haaremitavarat. Ja ennen alastomat seinät on nyt verhottu silkillä. Tämä yksinäiseen tölliin kätketty ylellisyys tuntuu haaveelliselta näyltä.
Aziyadékin tuo melkein joka ilta uusia esineitä. Abeddin-Effendin talo on kafarnaum, täynnä vanhoja, arvokkaita tavaroita, ja naisilla on lupa, sanoo hän, lainata hiukan isännän yltäkylläisyydestä.
Hän ottaa kaiken takaisin, kun unelma on loppunut, ja kaikki minulle kuuluva myydään.
7.