Äkkiä kuului tykin laukaus, tykistön yhteislaukaus Serashieratin puolelta, Vanhukset vaihtoivat yhteisymmärrystä ilmaisevan katseen ja pilkallisia hymyjä.
— Mishad-pashan perustuslakia kunnioitetaan, sanoi yksi heistä ivallisesti kumartaen.
— Valtiopäivämiehiä, perustuslaki, mutisi toinen vanha vihreä turbani.
— Entisajan kalifit eivät kaivanneet kansanedustusta!
— Voi, voi, voi, Allah!… Naisemme eivät käyttäneet harsohuntuja, uskovaiset rukoilivat säännöllisemmin, ja moskovalainen ei ollut niin hävytön.
Nuo tykinlaukaukset ilmoittivat muhamettilaisille, että padishah antoi heille paljoa laajemman ja vapaamielisemmän perustuslain kuin kaikki Euroopan valtiomuodot yhteensä, ja nuo vanhan Turkin kannattajat ottivat hallitsijansa lahjan perin kylmästi vastaan.
Tuota tapausta, jota Ignatief oli kaikin voimin koettanut viivyttää, oli odotettu jo kauan. Tästä päivästä alkaen saattoi sotaa Portin ja tsaarin välillä pitää kaikessa hiljaisuudessa päätettynä, ja sultaani kiiruhti tulisella innolla sotavarustuksia.
Kello oli puoli kahdeksan Turkin ajan mukaan (noin kaksitoista päivällä). Julkilukeminen tapahtui Tap-Kapu'ssa (Korkealla Portilla), ja kiiruhdin sinne vedenpaisumuksesta huolimatta.
Visirit, pashat, kenraalit, kaikki virkamiehet ja arvohenkilöt olivat kokoontuneet Tap-Kapun suurelle torille, kaikki kullasta raskaissa juhlapuvuissaan. Sinne oli myös koottu hovin soittokuntakin.
Taivas oli musta ja myrskyinen. Vettä ja rakeita tuli vuotamalla ja kastelivat koko seurueen. Kansalle luettiin julistuskirja tuon kosken keskellä, ja seraljin vanhat, sarvekkaat muurit, jotka olivat kaiken kehyksenä, tuntuivat suuresti ihmettelevän kuullessaan keskellä Stambulia moisia mullistavia sanoja.
Huudot ja fanfarit lopettivat nuo omituiset menot, ja kaikki ihoa myöten kastuneet kuulijat hajosivat meluten.