Minäkin, jonka kuoleman viikate ehkä piankin niittää jossain kaukaisessa maanosassa syösten minut tyhjyyteen tai ijankaikkisuuteen, minäkin tahtoisin herätä henkiin Tahitissa, herätä lapsessa, joka vielä olisi osa minusta, joka olisi minun vertani Rarahun vereen sekoitettuna. Minulle tuottaisi outoa iloa tuo häntä ja minua yhdistävä ylimmäinen, salaperäinen side, maorilapsen olemassaolo, joka olisi muodostunut meistä kahdesta samaan olentoon sulautuneina — — —
En luullut rakastavani niin suuresti tuota pikku raukkaa. — — — Minä olen kiintynyt häneen vastustamattomasti, ainaiseksi. Ja etenkin nyt olen siitä tietoinen. Jumalani, kuinka rakastin tuota Oceanian maata! Minulla on nyt kaksi isänmaata, tosin hyvin kaukana toisistaan — mutta minä tulen heräämään eloon siinä, jonka juuri olen jättänyt, ja ehkäpä lopettaisin elämänikin siellä. — — —
KOLMAS OSA.
I.
Kolme viikkoa myöhemmin vietimme me Honolulussa, Sandwich-saarien pääkaupungissa pari hyvin hupaista kuukautta Rendeerin siellä seisoessa.
Siellä oli maorirotu saavuttanut Tahitiin verraten jokseenkin korkean sivistysasteen.
Täydellinen, hyvin ylellinen hovi; spitaalitautinen, kultakruunuinen kuningas; euroopalaismallisia juhlia; ministereitä ja töyhtöpäisiä kenraaleja, hiukan hassunkurisia kaikki; kokonainen, merkillinen henkilökunta, monikertainen virkakoneisto, josta sirosti erosi Emma kuningattaren miellyttävä olemus. Hyvin elegantteja ja korupukuisia seuranaisia; misseiksi muutettuja tyttöjä, samaa verta kuin Rarahu, tyttöjä, joilla oli hänen rotumerkkinsä, hänen hiukan kesytön ilmeensä ja suuri tukkansa — mutta jotka tuotattivat Ranskasta höyrylaivalla Jaappanin kautta moninappiset hansikkaansa ja pariisilaiset pukunsa.
Honolulu, suuri kaupunki raitiovaunuineen, omituisen sekavine asujamistoineen; kaduilla tatuoituja havaijilaisia, amerikkalaisia liikemiehiä ja kiinalaisia kauppiaita.
Kaunis maa, kaunis luonto, rikas kasvullisuus, joka hiukan muistutti Tahitia, mutta ei niin tuore eikä niin rehevä kuin tuon syvien laaksojen ja suurten sananjalkojen saaren vehreys.
Sitten vielä maorinkieli, tai pikemmin kovasointuinen, samasta alkuperästä kehittynyt puhetapa. Muutamat sanat olivat kuitenkin yhteisiä ja alkuasukkaat ymmärsivät minua vielä. Siellä tunsin olevani rakasta saartani lähempänä kuin myöhemmin Amerikan rannikolle saavuttuani.