Oi ihmeiden maa, ja onnela armain! — — — — — Paratiisi, mi aalloista noussut on! — — — — —
Meyerbeerin haamu värähti kai ilosta sinä yönä kuullessaan musiikkiaan esitettävän sillä lailla, maailman toisessa ääressä —.
XXV.
Vuoden lopulla ilmoitettiin, että Moorean saarella vietettäisiin suuri juhla Afareahitun temppelin vihkimisen johdosta.
Kuningatar Pomaré ilmoitti valkotukkaiselle amiraalille aikovansa lähteä sinne koko seurueineen, kutsuen hänetkin ottamaan osaa menoihin ja niitä seuraaviin, suuriin juhlapitoihin.
Amiraali asetti fregattinsa kuningattaren käytettäväksi, ja sovittiin niin, että Rendeer pantaisiin kuntoon viemään sinne koko hovin.
Pomarén seurue oli lukuisa, meluava, värikäs; se oli tällä kertaa lisääntynyt vielä parilla kolmella sadalla nuorella naisella, jotka olivat tuhlanneet kuin hullut reva-revoihin ja kukkasiin.
Eräänä kauniina, kirkkaana joulukuun aamuna, kun Rendeer jo oli levittänyt suuret, valkoiset purjeensa, huomasi se, että tuo iloinen joukkue oli vallannut sen äkkirynnäköllä.
Minä olin saanut tehtäväkseni mennä täydessä juhlapuvussa hakemaan kuningatarta palatsista.
Haluten nousta laivaan ilman minkäänlaista näyttämölle asetusta oli hän lähettänyt edellään kaikki naisensa, ja pienessä, tuttavallisessa kulkueessa vaelsimme me yhdessä rannikkoa kohti nousevan auringon ensi säteissä.