Oli Rendeerin viimeinen ilta — — —
Kuningattaren kiireellisistä tiedusteluista oli käynyt selville, että Taimaha oli Tahitilla eilisestä saakka, — ja palatsin mutoi -päällikkö oli saanut tehtäväkseen viedä hänelle sanan tulla auringon laskun aikana rannikolle, Rendeerin luo.
Tapaamisaikana olimme me siellä, Rarahu ja minä.
Me odotimme kauan ja Taimahaa ei tullut. — Minä olin arvannut sen.
Sydämeni omituisesti kouristuessa näin minä meidän viimeisen iltamme viimeisten hetkien kiitävän pois. — Odotin selittämättömän ahdistuksen vallassa. Olisin antanut tällä hetkellä mitä hyvänsä saadakseni nähdä tuon naisen, josta olin lapsuudessani uneksinut, ja joka oli liittynyt Ruerin kaukaiseen, runolliseen muistoon, ja minä aavistin, että hän ei tulisi näyttäytymään — — —
Me olimme pyytäneet ohjeita ohikulkevilta vanhoilta naisilta:
"Hän on pääkadulla", sanoivat he meille. "Ottakaa mukaanne tämä pikku tyttö, joka tuntee hänet ja näyttää hänet teille. Kun olette löytäneet hänet, käskekää lasta palaamaan kotiinsa."
XXXVIII.
Pääkadulla.
Meluisaa katua reunustivat kiinalaisten puodit; kauppiaat, joilla oli pienet, mantelinmuotoiset silmät ja pitkät hiuspalmikot, myivät ihmisille teetä, hedelmiä ja makeisia. — Parvekkeiden alla oli näytteillä kukkaseppeleitä, pandanuskiehkuroita ja tiareita, jotka täyttivät ilman tuoksullaan; tahitittaret kulkivat ympäriinsä lauleskellen; pienet, Taivaan valtakunnan malliset lamput valaisivat kauppoja, tai riippui niitä puiden tiheissä oksissa. — Oli yksi noita kauniita Papeeten iltoja; kaikki tuo oli iloisaa ja varsinkin alkuperäistä. Ilmaan sekoittui outo kiinalaisen Sandelin ja monoin, sekä gardenioiden ja oranssien suloinen tuoksu.