Hän toivoi myöskin minun apuani ja etenkin halusi hän tavata minua. Hän pyysi Barrada'a hakemaan minut.
VIII.
Seitsemän vuotta oli Yves ollut ystäväni tämän paluumatkan päättyessä.
Me olimme lähteneet merille eri satamista, hän kaksi vuotta ennen minua, vaikka hän olikin muutamaa kuukautta nuorempi.
Sinä päivänä, jona minä v. 1867 saavuin Brestiin pukeutuakseni ensimäiseen, karkeakankaiseen merimiespukuuni, jonka vielä muistan, tapasin sattumalta Yves Kermadec'in erään hänen suosijansa, vanhan upseerin luona, joka oli tuntenut hänen isänsä. Yves oli silloin kuusitoista vuotias lapsi. Minulle sanottiin, että hän pääsi alokkaaksi oltuaan kaksi vuotta laivapoikana. Sillä kertaa palasi hän kotipaikaltaan kahdeksanpäiväisen loman loputtua. Hänellä näytti olevan sydän raskaana sanottuaan pitkäksi aikaa jäähyväiset äidilleen. Se oli meidän ikäisillemme sopiva yhtymäkohta.
Hiukan myöhemmin, upseeriksi päästyäni, tapasin ensimäisellä laivallani tuon Kermadecin, josta oli tullut täysi-ikäinen märssymies.
Silloin valitsin minä hänet riippuverkko-miehekseni.
Midshipmanilla on riippuverkko-mies se matruusi, jonka tehtävänä on joka ilta kiinnittää paikoilleen hänen riippuva vuoteensa ja laskea se alas joka aamu.
Ennen kuin verkko viedään pois, täytyy tietysti herättää siinä nukkuva ja pyytää häntä nousemaan pois. Se tapahtui yleensä sanomalla hänelle:
— Aamuhuuto soi, kapteeni.