—"Kuulitko sinä mitä, tahi näitkö mitä?" kysyi Olga säpsähtäen.
—"Se saattoi olla erheys", wastasi Simpsa, "waan mainitessasi Laatokan saarta, luulin kuulleeni askelia takanamme ja silmäni kääntyi sinne. Warmaan se oli joku mustempi kohta tiessä, mikä silmissäni wilahti kuin ihmisen haahmo ja samassa katosi."
—"Saat olla huoletta, Simpsa, minun mustassa silkkiwiitassani sinua ei oma äitisikään woisi tuntea päiwällä, wähemmin muut pimeässä."
—"Waan minulla on wielä oma lakkini, ja senkin tunnusmerkit saattawat olla kirjoissa."
—"Ja sade jo on liottanut läpi minun lakkini, niskani jo on wallan märkänä."
—"Minä lahjoitan omani sinulle", wastasi Simpsa, otti Olgan lakin ja painoi oman talonpoikaislakkinsa Olgan päähän.
—"Minua he eiwät kuitenkaan woi wangita", sopotti Olga. "Ja wiimeksi, isäni tuntisi minun kohta äänestä. Mutta waikka olet noin pian tuntemattomaksi puettu, pelkään kuitenkin, että saattaisiwat huomata walepukusi ja ottaa sinut kiinni juuri mennessäsi kapteni L:n luo, sillä koska Kulakow on lukenut sinulle lähetetyn kirjeeni, jossa kaptenista ja tästä illasta olin maininnut, niin he owat nyt waroillaan ja epäilewät jokaista. Ja kun sentähden pihassa emme saa silmänräpäykseksikään seisattua, minun täytyy neuwoa sinua tässä. Siis tultuasi pihaan käännyt ensimmäiseen oween wasemmalle ja eteisessä taas kohdastaan oikealle. Jos ken sinun näkee, saattaa luulla minun tulewan kotiin. Kun kerran olet kaptenin luona, silloin ei kukaan woi sinuun ryhtyä. Ainoasti, jos he sitä ennen tapaawat, woiwat julistaa sinut karkulaiseksi, jonka saattawat ensin panna linnaan ja sitte lähettää takaisin entiselle isännällesi, joka pieksäisi sinut kuoliaaksi. Nyt siis wiimeisen kerran täniltana hywästi!"
Simpsa syleili wielä kerran Olgaa, ja molemmat läksiwät sitten kiiruilla askeleilla ja kowemmin sykkiwin sydämmin rientämään määrättyä porttia kohti. Kaikki oli hiljaista. Rattaiden jyrinä linnan kiwikaduilla ja eräitä heikkoja ääniä kuului loitompaa. Sade kohisi waan wesisille kaduille. Olgan ja Simpsan askeleet tuskin kuuluiwat. Lyhtyjen walo alkoi tehdä selitettäwäksi heidän haahmonsa. Olga oli jättäinnyt wähä jälemmäksi. Hänen ei tarwinnut enää muistuttaa Simpsaa, joka kääntyikin suorastaan porttiin, ja tuo julkisesti kuulutettu karkulas oli nähtäwästi pelastettu. Hänen polwensa wapisiwat, astuessa jalkaansa portin sisäpuolelle. Olga seurasi jo pian hänen kantapäissään. Simpsa oli pian yhdellä hyppäyksellä pihan yli.
Olgan toinen jalka oli jo myös portin sisäpuolella ja toinen jo oli nousemassa perästä, kun kaksi kättä painui hänen silmiensä eteen. Hän koetteli huutaa, mutta rautakourat puristuiwat hänen suunsa eteen, tukehtunut huokaus oli ainoa, mikä hänen rinnastansa pääsi ja käwi Simpsan korwaan juuri hänen päästyä määrätylle owelle. Seuraawana tuokiona Olga jo oli wedetty portista ulommaksi kadulle loistawan lyhdyn alle.
—"Oikein, kaikki tunnusmerkit, sama mies", kajahti Iiwanan karkea ääni.