Näin sanoen, paroni ojensi hänelle kätensä, Renner kumarsi sywästi, paeten takaperin oween.
Päästyä etuhuoneesen, Renner seisattui, painoi kätensä otsaansa ja sanoi itsekseen:
—"Minä aawistin oikein. Rautaa on taottawa silloin kuin se on kuumana. Ennen olin hänellä oikeana kätenä, kuten ihmiset sanowat, nyt woin tulla hänen molemmiksi käsiksensä. Woin kohta sanoa, että koko paroni ei ole muuta kuin minä."
Paroni meni sisimpään huoneesensa, heittäysi pehmeälle sohwalle, ja hänen kaswonsa näyttiwät waaleammille kuin äsken.
—"Merkillistä", sanoi hän itsekseen. "Olen warma, että hän on yhtäläinen kuin muutkin sellaiset. Hän on saattanut paeta jonkun roiston seurassa—waan kuitenkin tahdon epäillä—milt'en pelkää, jos Renner täyttää mitä arweli—ja jos hän sen täyttää—ja hän olisi wiaton—ei, ei, se on mahdoton—paljas teeskellys. Waan mitä sanon! Milt'en wapise, kun hänen silmänsä kohtaawat minun—hän woi tehdä minut hulluksi waan paljaalla huuliensa hymyllä, ja tuo houraawa wiehätys hänen silmissään…"
Astuttua wielä eräitä askelia, hän tempasi kelloa ja soitti. Grönros seisoi hänen edessään.
—"Hewoset ja waununi!" käski paroni.
Eräitä minuteja myöhemmin paroni istui waunuihinsa ja ajoi ulos.
VII.
Tutkinto.