—"Sanoiko hän sen?"
—"Warmasti hän niin sanoi, ja minä se olin, joka silloin tein teille awun."
—"Te, Grönros."
—"Juuri minä. Minä tunsin teidän arwonne. Minä tunnen ihmiset päältä päin, enkä koskaan erehdy. Minä sanoin paronille, ett'ei Iiwanan kaltaista miestä ole toista Wiipurissa, tuskin koko läänissä. Hän kelpaa jokaiseen toimeen ja täyttää käskynne paremmin kuin kenkään Suomessa. Muuta ei tarwinnut sanoa, ja silloin saitte nykyisen wirkanne. Ja miten owat sanani toteutuneet? Nytkin, parastaikaa, paroni on kokonaan teidän wallassanne."
—"Minun wallassani?"
—"Niin, teidän ja tyttärenne."
—"Minun tyttäreni?"
—"Se on puhtainta totuutta, niin pahasti kuin se on minun sitä teille ilmoittaa. Hän sanoi minulle eilen: 'En tiedä mitä tekisin jos jotenkin saisin tuon Iiwanan ja tyttärensä pysytetyiksi luokseni. Miksi et sinä Grönros woinut olla Simpsan sijassa? Olisin tehnyt sinut waikka miksi wirkamieheksi,' paroni sanoi sen?"
—"Ja paroni sanoi sen?"
—"Syntihän on minun sitä kertoa. Waan neiti Olga on kerran walinnut, eihän se nyt enää mitään waikuta. Luulten paroni nyt osottaa kaiken hywyytensä neiti Olgan tulewaa miestä kohti; ja silloin tekään ette ole unhotettu. Ja arwaatteko miten se kunnian mies on muuttunut tuossa orjain jutussa? Hän tekee kaikki mitä woi, saada wapaiksi ne ihmiset, jotka epätiedossa owat wielä pysyneet orjina. Hän on päättänyt lähettää nuoren alaupserin pestaamaan sotamiehiksi nuoria miehiä, jotka tahtowat erota isännistään. Tämän toimen hän warmaan antaa neiti Olgan walitulle. Arwaattehan, minkä kunnian paroni sillä osoittaa teille ja tulewalle wäwyllenne."