Samana iltana wihittiin Simpsa ja Olga, ja Iiwanan pienessä salissa tanssittiin puoleen yöhön asti.
Eräs kuukaus sen perästä oli wiheriäisillä köynnöksillä ja ihanimmilla kukkasilla warustettu kunniaportti Punaisella Lähteellä maantien yli. Aurinko paistoi kirkkaasti, ja Salakkalahden wesi läikkyi tyynenä kuin peili. Keisari Aleksander oli matkustanut ympäri Suomen. Nyt hän oli tullut Wiipuriin. Läikkywät waunut kuusi hewoista edessä ajoi kaupungista. Tultua Punaiselle Lähteelle, jossa kunniaportin kukkaiset loistiwat, hewoset seisattuiwat juoksussaan, suuri joukko juhlapuwussa seisoi kahden puolen maantietä portilla, waan ensimmäisenä seisoi nuori pariskunta. Simpsa wiskasi ylös lakkinsa, ja silloin koko joukko hurrasi ja huusi: eläköön Keisari! Keisari terwehti, hänen silmänsä kohtasiwat Olgan ilosta loistawat silmät, ja lempeä hymy lewisi hänen Majestetinsa huulille. Mutta Keisarin lempeä katse oli sywästi painunut Olgan mieleen ja pysyi siellä hänen ikänsä.—Hän jutteli siitä monesti lapsillensa ja wielä lapsiensa lapsille ja sanoi heille: "lapset, sen lempeän katseen minä näen teidän jokaisen silmistä."