—"Ja se on?"
—"Että, jos Yrjö Eeronpojan kuitenkin onnistuisi päästä karkaamaan, ja muu ei auttaisi kuin——?"
—"Kuin?"
—"Kuin korottaa hän ennen aikaansa ilmaan."
—"Se on hywä, mutta waan sillä ehdolla! Minä luotan kokonaan sinuun. Kun Pohjalaiset owat woitetut, woit saada Lapinmaan lumet ja pakkaset— ehkä siniset silmät woiwat ne sulattaa, wai miten?"
—"Minä olen aina ja joka tapauksessa teidän nöyrin palwelijanne."
VII.
—"Mitä sanot, Anna, tuosta Puolalaisesta?" kysyi eräänä päiwänä Klaus Flemingin puoliso, Ebba, uudelta kamarineitsyeeltään, joka nyt, ehkä puoli wankina, istui emäntänsä huoneessa ja ompeli.
—"Miksi niin kysytte?" wastasi Anna, pyyhkäisten kyyneleen silmästänsä.
—"Minun täytyy kuitenkin tunnustaa, että hän on hywin nöyrä ja reima mies, joskin ei ole kaunismuotoinen, mutta sinulle hän on näinä päiwinä osoittanut erinäistä ystäwyyttä."