Anna ei luullut koskaan olewan itsellään sellaista ääntä kuin nyt. Hän tunsi äänensä kuuluwan yli kaikista muista ja sen hän ei tuntenut wäsyttäwän rintaansa.
X.
Kun Ebba rouwa aamulla oli noussut wuoteeltaan, oli hänen ensimmäinen kysymyksensä, kuinka Annan oli laita. Palwelusta tekewä piika sanoi hänen wielä makaawan.
—"Minä tahdon tietää onko hänelle mitä tapahtunut", sanoi Ebba rouwa, "sillä minä näin hänestä niin kummallisen unen. Waan Kerttu, eikö Kola wielä ole käynyt salissa?"
—"Ei ketään ole siellä käynyt. Minä en ole häntä nähnyt kuin eilen illalla."
—"Se on hywä, mutta mene nyt heti katsomaan Annaa."
Kerttu meni, ja Ebba rouwa odotti häntä uteliaasti ja lewotonna. Yhtäkkiä syöksi piika takaisin, säikäyksissä ja tahtoi sanoa jotakin, mutta kieli tuskin liikkui hänen suussansa.
—"Mitä se on, jumalan nimessä, sano pikaisesti!—Ei, odota, anna minun ensin wähän hengähtää, sinä säikytät minut hengettömäksi."
—"Anna on——hän on poissa—hänen wuoteensa on tyhjä—hänen waatteensa owat pois—Pirjo on häwinnyt—kaikki on tyhjä."
Ebba huudahti surkealla äänellä ja lankesi tuolille hermottomaksi.