"Sinä olet aina ollut nöyrä ja tottelewainen poika, mutta nyt sinä olet hieman itsepäinen; sinä hylkäät oman onnesi, mutta toiwon, että tulet itsekin huomaamaan asian, tarkoin mietittyäsi", sanoi isä ja lähti pois.
Waikka tuo isä oli hurskas ja Jumalaa pelkääwäinen mies, oli kuitenkin ahneuden synti sillä kerralla niin pimittänyt hänen sielunsa, ettei hän pystynyt ollenkaan tutkimaan ihmissydämen jaloutta ja puhtautta eikä eroittamaan niitä toisista saastaisista ja likaisista, sillä hänen mielessään kuwasteli wain wäärä mammona, joka wietteli hänet eksymään pois oikealta totuuden tieltä.
Lähtiessään pois poikansa puheilta, meni isäntä suoraapäätä waimonsa tykö jokseenkin kärtytuulella ja puhui hänelle tyytymättömänä, mitenkä heidän Jaakkonsa asiat nyt oliwat.
"Eikö sen pahempaa?" sanoi waimo asian kuultuansa. "Sinä olet wäärän tawaran himon antanut soaista puhtaan sielusi! Sinä teet hywin wäärin siinä, kun menet määrittelemään ihmisen onnea; se on Jumalan kädessä, sillä häneltä tulee onni ja onnettomuus. Mökin Maijulla ei ole tosin maallisia tawaroita, mutta hänellä on puhdas sielu ja se on enempi kaikkia kalleuksia ja rikkauksia, sen olen jo monta kertaa tullut hawaitsemaan elämässä. Heitä koko asiasi Jumalan haltuun, Hän toimittaa kaikki hywin!"
"Mutta kun hänen nimenä on Mökin Maiju", sanoi isäntä, ainakin halweksuen tyttöä nimensä tähden, kun ei woinut kumota waimonsa kristillistä ja järjellistä puhetta.
"Ei se tee mitään asiassa. Nyt häntä sanotaan Mökin Maijuksi, mutta kohta häntä kunnioitetaan Koskelan miniänä ja myöhemmin emäntänä, kun meille kerran tulee wuoro lähteä pois tästä maailmasta. Ja olethan unohtanut jo wanhat sananlaskutkin, joita niin usein olet muille kertonut, ja olet silloin aina wäittänyt, että ne owat perustetut totuuteen, kosk'et muista, 'ettei nimi miestä pilaa, jos ei mies nimeä'," sanoi emäntä.
Isäntä ei ollut semmoisia awiokumppaneita, jotka eiwät koskaan kuuntele toisen hywiäkään neuwoja, waan itsepintaisesti pitäwät yksin=omaisena oikeutenansa päättää ja tehdä aina wain oman mielensä ja päänsä mukaan; ei, waan hän oli oppinut tuntemaan, että hänen elämänkumppaninsa oli yhtä oikeutettu, yhtä kelwollinen antamaan neuwonsa yhteisissä asioissa kuin hän itsekin.
Isäntä taipui nytkin emäntänsä tahdon alle, waikka wähän wastahakoisesti, sillä emäntänsä oli puhunut niin perusteellisesti, ettei hän woinut hänen sanojansa kumota.
Isäntä ei tunnustanut suoraan emännällensä, että hän oli ollut wäärässä, waan sanoi wain: "tehköön kuin tahtoo"—ja meni pois.
Jos isän sydän oli tullut rauhattomaksi poikansa kanssa keskustelemisesta, niin Jaakon sydämessä se wasta oikein tuli riehui. Hän oli isällensä ilmoittanut sydämensä salaisimmat toiweet, isä ei ollut noita toiweita hywäksynyt, ja Jaakko oli ensi kerran eläessään wastustanut isänsä tahtoa. Nuo tunteet riehuiwat ristitulena Jaakon sydämessä ja ahdistiwat häntä kaikella woimalla. Kumpi oli tehtäwä: isääkö totteleminen, wai Mökin Maijulle uskollisna pysyminen? oliwat kysymyksiä, jotka saiwat tuon uljaan pojan oikein wapisemaan. Taisteltuaan tuota kowaa taistelua huomiseen asti, sai hän asiaansa päätöksen, ja hänen nähtiin käwelewän mökkiä kohden. Mökin isäntä sattui akkunasta katsoessaan hawaitsemaan Jaakon tulon ja sanoi: "mitähän Koskelan Jaakko tänne nyt tulee, eipä häntä ennen ole täällä näkynyt?"