Lapsen kuoleman jälkeen paheni waan tuo kamala asia. Minä rukoilin, pyysin ja waroitin häntä, ettei hän, Jumalan tähden, panisi alttiiksi omaansa ja siinä samassa minun kunniaani, mutta hän waan sanoi, ettei hänellä ole enään mitään kunniaa ja ettei hänellä niinmuodoin ole mitään säilytettäwää.———Pian tulikin asia julkiseksi; pitäjällä ruwettiin puhumaan, että papin rouwa——juopi.
Olisi luullut, että minun wuoroni nyt oli kuolla, mutta niin ei käynyt ja nytkin ihmettelen, että wielä elän. Minä koettelin kaikkeni panna liikkeelle, ettei hän olisi saanut mitään wäkewiä, mutta ei se mitään auttanut. Minä en tuottanut mitään semmoisia kotiin, enkä antanut muiden tuoda, mutta yhtäkaikki oli hän julkisesti myötäänsä juowuksissa. Minä ihmettelin suuresti, mistä hän sai tuota turmelewaa nestettä ja koetin pitää mitä tarkinta poliisiwirkaa, tarkastellen joka kulkijan ja nuuskien kaikki paikat, mutta kaikki turhaan, sillä ei se mitään auttanut. Wihdoin huomasin, että hän usein kulki ulkona, silloin kun hän alkoi tulla humalaan. Menin siis pihalle tarkastelemaan ja löysinkin pulloja useammasta kuin yhdestä paikasta. Kätköjä oli tehty huoneitten alle ja kiwijalan koloihin; hänellä oli siis kätyreitä mitkä salaa pisteliwät niitä ennen sowittuihin paikkoihin. Tuon hawainnon tehtyäni rupesin tarkasti silmällä pitämään epäluulon=alaisia ihmisiä. Usein sainkin heitä kiinni ja harmikseni huomasin silloin, että heissä oli semmoisiakin, joilta wähimmän olisi luullut semmoista käytöstä. Ensimältä näyttikin siltä kuin siitä olisi riittäwä apu; mutta pian tuli asia entiselleen, sillä kowin monenlaiset owat keinot ja piilot.
Tämmöistä epätoiwon tilaa kesti kauwan. En yrittänyt enää mitään tekemään asian auttamiseksi—en woinut, sillä olinhan nyt epätoiwon kauheassa tilassa. Olinhan niin monta kertaa pyytänyt ja rukoillut kyynelsilmissä, Jumalan ja ihmisten nimessä; olinhan kärsinyt ja toiwonut niin kauwan, ja koettanut liikuttaa hänen omaatuntoansa, mutta mitä tämä kaikki oli auttanut? Oliko kumma, jos toinen päiwä oli toistaan surullisempi, toinen wiikko toistaan kylmempi ja toinen wuosi toistaan ikäwämpi ja kuluttawampi?
Wuosi wuodelta heikkoni nähtäwästi waimoni terweys, mutta wäkewien nauttimista ei hän waan heittänyt. Wihdoin kääntyi hän tautiwuoteelle. Minä estin nyt häneltä kaikki wäkewät juomat, sillä nyt woin sen tehdä. Mutta hän rukoili niin hartaasti saadakseen niitä, että olisi luullut kiwenkin sulawan. Minun täytyi myöntyä ja wälisti antaa edes wähän. Hän kiitteli ja kasteli silloin yhtä hartaasti kuin pyytänytkin oli, ja hän oikein wapisi, mieliteon tähden; nähdessään wäkewiä; näytti siltä kuin hän olisi wirkistynyt niitä saadessaan.
Eräänä kertana aioin minä kutsua lääkärin hänen luokseen.
'Älä, hywä Hiskias, lisää suotta waiwojasi. Lääkäri ei woi auttaa minua, sillä minun aikani ei ole pitkällinen', sanoi hän.
Kuitenkin toimitin minä noutamaan lääkärin.
Kun hän oli tutkinut sairaan tilaa, ilmoitti hän, ettei ole enään mitään toiwon sijaa, sillä hermosto ja tärkeimmät elimet owat pilalle turmeltuneet. Wielä arweli hän, että wäkewäin ehdoton kieltäminen olisi hänelle suoraksi kuolemaksi, kun hän on niihin niin kowin tottunut.
Suureksi ihmeekseni lakkasi hän kuitenkin nyt itse tahtomasta wäkewiä.
'Tahtoisitko nyt lääkiä?' esittelin minä eräänä kertana säälitellessäni häntä.