"Wiholliset owat wieneet Ingan wankina pois; pelasta lapseni!" huusi
Wilppu yhä.
"Wiholliset wieneet Ingan!—miten minä hänet pelastaisin?" änkytti
Hannu pelästyneenä.
"Totinen rakkaus woipi paljon—yritä, uskalla!" kehoitti Wilppu tuskissaan.
"En minä häntä woi pelastaa; jok' on mennyt, se on mennyt", soperoitsi
Hannu.
"Niin, sinulla ei siis ole täällä mitään tekemistä, eikä kauan minullakaan", huusi Wilppu kauhean epätoiwon käsissä.
"Naimisesta ei taida nyt tulla mitään, kun ei ole morsianta; lähdetään pois", sanoi Hannu puhemiehelle, ja niin he meniwät, jättäen Wilpun ja talonwäen entiseen tuskaan ja neuwottomuuteen, tekemättä edes mitään ehdoitustakaan Ingan pelastamiseksi.
WIII.
Wihollinen oli jo pois=menossa. Pohjalaiset oliwat heidät woittaneet monessa tappelussa ja senwuoksi oli Karjalaisten pakko peräytyä omaan maahansa.
Pentti oli erkaantunut pääjoukostaan ja lähtenyt wakoamaan wihollisten wehkeitä ja aikeita. Retkellänsä poikkesi hän tilaisuuden ollessa terwehtimään rakkaita wanhempiaan ja omaisiaan. Heiltä sai hän heti tiedon Ingan kohtalosta. Ei salaman isku olisi waikuttanut häneen kowemmin kuin se sanoma, mutta kumminkaan ei Pentti hetkeksikään kadottanut miehuuttansa ja neuwokkaisuuttansa.
"Minun täytyy pelastaa hänet, maksoi mitä maksoi", sanoi hän hämmästyksestään toinnuttuaan eikä käynyt edes istahtamaan, lewähtämään.