Nähdessään sen päästi Inka heikon hätähuudahduksen, mutta Pentti loi häneen rauhoittawan ja wakawan silmäyksen, josta tyttö heti tyyntyi.
"Aa! kuulkah mutsukka! He taitah ollah ystäwiä, kenties sulho ja morsian; waan kyllä myö heät huomenna pietäh, siitä saatte ollah wissit", ilkkuiwat wiholliset.
Sitten he rupesiwat suurella huolella tutkimaan Pentin wenhettä. Suureksi iloksensa löysiwät he siitä wiina=ankkurin. Eräs heistä maistoi wakuudeksi sitä ja kun hän huomasi sisällön olewan todellakin wiinaa, riemastui hän suuresti ja älähti: "aa wiinuskii, hän on tuonuh hyweä kostintsoa tullessaan; hän on kelpo briha." Muut wiholliset ilostuiwat myös hywin sen kuullessaan, mutta Pentin silmät loistiwat niin kummallisesti.
Jo tuli pimeä. Nuotiot laitettiin leirin keskelle ja wartiat asetettiin ympärille, mutta ennenkuin he meniwät siihen koiran uskollisuutta waatiwaan öiseen työhönsä, annettiin heillekin moninkertaiset "paukut" lohdutukseksi.
Wiholliset kerääntyiwät nuotion ympärille ja rupesiwat ahkeraan maistelemaan Pentin ankkurista.
"Älkää juoko minun wiinaani", pyyteli Pentti piloillansa.
"Piäk suus kiinni, koira. Omalle joukolles aiwot tätä wiijäk, waan tämä peäsöö nyt parempiin suihin", ärjäsiwät Karjalaiset.
Ilolientä maistellessaan rupesiwat he neuwottelemaan, mitä wangeille olisi tehtäwä. Pitkän, raa'an ja ilwehtiwän keskustelun perästä tuliwat he wihdoin yksimieliseen päätökseen, että molemmat wangit tulisiwat päiwän tultua poltettawiksi wienolla tulella, yhteen sidottuina.
Sen kuultuansa parahti Inka surkeasti, mutta säikähtymättä rupesi Pentti rukoilemaan itselleen wapautta, luwaten laittaa heille isot lunnaat.
"Ei koko Suomes olek niin paljoa rahoa, että sinu irti laskisimma. Soatpa maksoa, koira, kaikki tuhomasi Wenäläisien peät. Soatpa jo nyt alkaa yljäntanssias", sanoi Inkaa wartioiwa wihollinen ja lyödä nawautti samassa paksulla kepillä Penttiä selkään. Wiholliset nauraa rähisiwät sukkeluudelle, mutta Pentti puri hampaansa yhteen, mitään wirkkamatta.