"Totuus on se, mikä tulee Jumalalle kunniaksi ja lähimmäiselle sekä itsellemme hywäksi", sanoi Antti warmuudella.
"Jumalan totuus on ainoastaan se, joka pysyy, mutta sinun kirjoituksesi eiwät ole hänen totuuttansa, ja sen wuoksi eiwät ne pysy, waan tulewat tulella kulutetuksi sinä suurena tuomiopäiwänä."
"Mitä te sitten tahtoisitte minun tekemään?" kysyi Antti nolosti.
"Mitäkö minä tahdon? Minä tahdon ehdotonta kuuliaisuutta Jumalan hengen kutsumiselle. Mutta hän ei ole semmoinen, että tyytyisi jaettuun sydämeen——ei poikani? koko sydämen tahtoo hän, mutta sinä tarjoat hänelle waan puolen; toisen puolen tahtoisit sinä säilyttää maailmalle."
"Kuinka minä siis woisin hänelle koko sydämeni teidän mielestänne antaa?" kysyi Antti neuwotonna.
"Lakkaa kirjoittamasta noita tarpeettomia, maailmallisia loruja, sillä ne eiwät ole hänen tahtonsa mukaisia, eiwätkä hänelle otollisia. Heitä pois tyköäsi helma=syntisi—oikea katumus ei kärsi kahtalaista mieltä", sanoi wieras käskewästi.
"Minä olen paljon kirjoittanut jo ennen näitä aikoja, mitä minun niiden kanssa pitää tehdä?"
"Polttaa."
"Polttaa!" huudahti Antti hämmästyneenä.
"Juuri niin."