Noita aukeita maita pitkin kulkee talwisina aikoina wahwa talwitie, sillä sitä myöten on paljo lyhempi matka toisiin kyliin ja pitäjiin, wieläpä joihinkin kaupunkeihinkin kuin yleistä maantietä myöten, joka wältellen sywälle pistäwiä merenlahtia tekee pitkän kaarroksen. Mennen usean merenlahdekkeen ja kaitaisen salmen poikki, kulkee tuo talwitie usean mökin ja torpan siwuitse. Täten oli talwisina aikoina noilla, ikäänkuin muista erotetuilla asukkailla tie, jota he pääsiwät kulkemaan minne waan haluttiwat, mutta kesällä ei heillä ollut minkäänlaista tietä, waan heidän täytyi pyrkiä, kuten parhaiten taisiwat, kaukana olewalle maantielle, ja niin tehdä hirmuisen iso mutka.
No niin. Olihan talwitiestä paljonkin hyötyä, mutta kun pahoilleen pani, oli se hywin oikullinen. Sillä kun sattui sakea lumipyry tulemaan, oli tiellä kulkija pahemmassa kuin pulassa. Noilla aukeilla ja suojattomilla seuduilla oli silloin semmoinen pölläkkä, ettei sylen päähän nähnyt eteensä, ja tiellä pysymisen laita oli niin ja näin. Semmoisilla ilmoilla eksyiwätkin matkustajat usein tieltä pois, ja silloin ei ollut leikki edessä, semminkään öisin ja pimeinä ilta= ja aamupuhteina, jolloin ei ollut walostakaan mitään apua. Ken semmoisissa tilaisuuksissa tielle sattui, hän sai kiittää onneansa, jos waan osui tapaamaan umpuroidessaan jonkun mökin, jossa hän woi saada itsellensä ja hewosellensa jotakin suojaa.
Minäkin olin tilaisuudessa usein matkustamaan tuota aawaa oijostietä. Usein oli minulla matkakumppaneita ja silloin tawallisesti juostiin toisiensa rekiin haastelemaan sitä ja tätä, ratoksi tuolla ikäwällä taipaleella. Eräänä kertana oli minulla matkatowereina sen paikkakunnan miehiä. Silloin tuli puheeksi kahden mökin asukasten riitainen wäli. He kertoiwat heidän elämästänsä monta juttua, muun muassa senkin, kuinka toisen mökin asukas oli toisen mökin lehmän tawannut suistuneena isoon ojaan, josta se ei woinut päästä pois. Mutta sen sijaan, että hän olisi auttanut lehmän ojasta ylös, käwi hän waan tawasta katsomassa, milloin lehmä on kuollut. Kun hän oli hawainnut sen tapahtuneeksi, meni hän koston iwalla sitä toiseen mökkiin ilmoittamaan, ja samalla oli hän pilkallisesti antanut tiedoksi, että hän olisi woinut lehmän pelastaa, waan ei tahtonut.
Tämmöinen riitaisa elämä kahden mökin asukasten wälillä kummastutti minua suuresti, ja minä utelin yhtä ja toista heihin kuuluwista seikoista.
Näin jutellessa oli taiwal kulunut hupaisesti melkein huomaamattamme.
"Tuossa nyt juuri on toinen niistä mökeistä", sanoi eräs matkatowereistani, osoittaen samassa kädellänsä edessämme näkywää tien wieressä olewaa mökkiä.
"Kumman, senkö lehmän tappajan mökki tuo on?" kysyin minä.
"Eikä … sen toisen … hänen mökkinsä on wielä näkymättömissä, täällä edessäpäin", sanoi towerini.
Pian olimme menneet kummankin mökin ohitse. Minä tarkastelin kumpaakin mökkiä siwumennessämme ja mieleni tuntui niin kummalliselta. Mieleeni johtui, näette, noiden matalain majain asukasten riitaisuus, ja minusta tuntui sangen oudolta, kun ihmiset eiwät woi elää rauhassa, rakkaudessa ja hywässä sowussa toisiensa kanssa. Katsellessani noita molempia mökkejä, huomasin minä edellisen mökin akkunasta iloiset lapsen kaswot, jotka kaikin mokomin näyttiwät haluawan nähdä siwukulkijat. Tämänkin wuoksi lensi mieleeni ajatus: istutetaankohan tuohonkin wiattomaan ihmistaimeen jo noin nuorena wihan ja koston myrkyllisiä siemeniä, ja jos niin käypi, mitä hedelmiä se tulee kantamaan?
"Kummankoan mökin asukkaissa suurempi syy on tuohon pitkälliseen riitaisuuteen?" kysyin minä ajatuksistani hawahtuneena.