"Ei saakeli—istukaahan nyt toki … eihän se sowi … minä tulen pian", sanoi nimismies towereilleen ja meni waimonsa jälkeen.
"No mutta kaikkia pitää nähdä ja kärsiä. Wedit nuo taas tänne yökaudeksi pauhaamaan ja mässäämään … ei saa hetkeksikään lepoa, kun tuo lapsikin on sairas, sanoi rouwa nimismiehen huoneesen tultua.
"Älähän nyt tuossa … tuo tuntuu minusta liian tutulta.—Tiedäthän welwollisuutesi——tuo waan wettä ja sokeria … ymmärräthän——lopusta minä itse kyllä huolen pidän", sanoi perheen isä.
"Wettä ja sokeria! Eikö se ole liian paljon … Anna heidän mennä niinkuin owat tulleetkin."
"Eihän käy laatuun; hehän owat siwistyneitä ihmisiä; täytyy itsekunkin täyttää welwollisuutensa", puolusteli nimismies.
"Huonoja welwollisuuksia——juomawelwollisuuksia.—Korkealla luulette olewanne, mutta alhaalla olette.—Ei tuota elämää hywä peri", sanoi rouwa, mutta samassa hän kuitenkin meni toimimaan—wettä ja sokeria.
Niin, niin——welwollisuus, welwollisuus.
"Senkin roistojoukko", mutisi rouwa miehensä ohi mennessään.
Nimismies loi waimoonsa tyytymättömän, kysywän, tuiman ja käskewän katseen.
Tyytymättömän näköisenä riensi rouwa lapsikamariinsa, sitten kuin hän oli wettä ja sokeria tuonut, luoden mennessään yliolkansa halweksiwan katseen jättämäänsä joukkoon.