"Kyllä me tiedämme sinun kelpaavan taloomme, ja oletkin toista kuin tuo Kolkin rotta. Sinä joka olet vielä niin nuori ja komea ihminen ja semmoinen saamamies sitten. Sinulla ei ollut kuin yksi lapsi ensimäisissä naimisissasikaan, mutta tuo Kolkin tyttö on vielä niin sikiävää sukuakin kuin russakat; hän saattaisi pian munia huoneemme täyteen; Kolkillakin on itsellään koko tusina kakaroita, kaikki elossa", puhui Katru innostuksissaan.
"Mitäs Martti itse sanoo asiasta?" kysyi Susso.
"Martti? Mikä itse hän on siihen asiaan? Saapa hän luvan tyytyä siihen, minkä me päätämme. Me emme ole vielä ennättäneet paljon puhua Martille tästä asiasta, eikä ole ollut tarviskaan; pää-asia on vaan se suostutko sinä tähän meidän tuumaamme vai etkö?" toimitteli Katru.
"Jos vaan minä teille kelpaan, niin kyllä kaiketi minä — voi hyvänen aika minua — kylläkaiketi minä — — — suostun", sanoi Susso hyvin muka häpeillen.
"Heti kun asia tapahtuu, annan minä teille kolmetuhatta markkaa käsirahoiksi ja yhtäkaikki saatte kuolemamme jälkeen periä niinkuin toisetkin pojat. Vapaasti saatte asua ja olla talossa, niinkuin vaan haluttaa; sinä saat leipoa nisuja ja panna saaliisi omaan kukkaroosi — eikö kelpaa?" ehdotteli Kirri pontevasti.
"Voi hyvänen aika tuota isäntää! Millä me — tuota, millä minä olen ansainnut semmoisen hyvyytenne? En minä tarvitseisi semmoisia lahjoja; onpa noita rahoja tullut, nytkin viime markkinoilla kieppasin viisisataa markkaa", sanoi Susso kerskaten.
"Lillu sanoi kolmesataa", sanoi Kirri muistuttaen.
"Niin, Lillu! yhy! Enpä minä viitsi kaikille niin tarkoin saaliitani sanoa", sanoi Susso hämyillen.
"Asia siis on päätetty ja sanassani pysyn", sanoi Kirri varmuudella.
"Kylläkaiketi asia saa olla minun puoleltani päätettynä", sanoi Susso ja huokasi raskaasti, niinkuin ainakin se, jonka sydämestä kauvan rasittava murhe on pudonnut.