"Antakaa Martin itsensä sanoa ajatuksensa", sanoi Susso ja katsoi imelällä hymyllä Marttia silmiin.
"Poika! Muista mitä olen sanonut", sanoi Kirri hyvin käskevästi ja muistuttavaisesti.
"Pitäneekö tuohon suostua", sanoi Martti, mutta tuon hän sanoi paremmin häpeästä Sussoa kohtaan, kuin todellisesta aikomisestaan yhtyä Susson kanssa, sillä hän oli hyväluontoinen mies, eikä olisi tahtonut Sussoakaan julkisesti loukata totuuden tunnustamisellansa. Vieläpä siinä oli sekin syy, että hän tahtoi päästä mitä pikemmin pois tuosta tukalasta tilastaan.
Jos oikeen katsomme tuon Martin vastauksen läpitse, niin heti huomaamme, ett'ei se ollut myöntävä eikä kieltävä, olihan vaan tuommoinen hätäpisto, joita ihminen on valmis keksimään, kun hänen sydämensä salaiset tunteet joutuvat semmoiseen ahdistukseen, että ne pitäisi yht'äkkiä päällimmäksi paljastaa, mutta jonka työn ja teon ajan ei hän katso vielä soveliaan olevan.
Vaikka tuo Martin vastaus oli niin ja näin, otaksuivat asian-omaiset kumminkin sen myöntäväksi, sillä Martin vanhemmat eivät olleet koskaan ennen kuulleet hänen myöntävän vähintäkään sinne päin, ja Susso ei liene kaukaan aikaan saanut kuulla kosimistuumissaan niinkään edullisia sanoja.
"Kas niin, poikani! kolmetuhatta markkaa on teidän", sanoi Kirri innostuksissaan, kuullessaan Martin vastauksen, ja Susso vetäsi henkeään hyvin syvästi ja sijoitti itsensä toiseen paikkaan.
"Voi hyvänen aika kun minä olen täällä kauan", sanoi hän sitten. "Taitavat ihmiset luulla, että minä — minun pitää lähteä — saammehan jälestä päin asiasta likemmin puhua ja tuumitella — pitäkäähän asia salassa, siihen asti kun se tulee oikeaan loppuunsa — no kylläkaiketi minä ennätän kihlat vastakin saada — hyvästi!" lisäsi hän sitten hajamielisesti ja kättä puristaen jätteli hän Kirrin ja Katrun hyvästi. Sitten kääntyi hän Martin puoleen hiipistellen, mutta Martti oli vaipuneena niin syvä-, ja hajamielisiin ajatuksiin, ett'ei hän huomannut Susson koko hyvästijättö-puuhia. Siinä Susso likenteli ja täpisteli, sillä peräti sopimattomalta tuntui hänestä erota hyvästittä siitä, joka tästälähtien tulisi olemaan hänen elämänsä korkeimpana määränä.
"Etkö huomaa, Martti?" sanoi Kirri lujasti, kun näki viimein missä kiusauksessa Susso oli Martin huomaamattomuuden vuoksi.
Kuultuansa isänsä lujan ja käskevän äänen, heräsi Martti kuin unesta. Katsahtaen ympärillensä, havaitsi hän Susson jo kauan hänelle tarjotun käden ja päätänsä kääntämättä ojensi hän kylmästi ja pitkäveteisesti kätensä Sussolle; siihen tyytyi Susso ja lähti hyvällä toivolla pois. — Tovin ajan perästä meni Marttikin.
"Asia sai paremman lopun kun voimme aavistaakaan", sanoi Kirri hyvillään, kun Martti oli mennyt.