"Pitää kaiketi minun lähteä häntä katsomaan ja auttamaan", sanoi Kirri tottelevaisesti ja meni.
"Miten Martti ennätti näin vähällä ajalla jalkaansa lyödä?" kysyi Katru
Eskolta.
"Kun hän tuli rantteelle, seisoi hän siinä kirvesvarteensa nojaten niinkuin kuvapatsas ja niin rauhassa, ett'ei hän silmiänsäkään räpäyttänyt. Vihdoinkin alkoi hänen rintansa kohoilemaan, sitten lainehtimaan; sitten huokasi hän raskaasti, kohoitti hirveensä ja rupesi lyömään puuhun, mutta löikin suoraan jalkaansa", selitti Esko.
"Mikä Jumalan tähden vaivaa sitä miestä? Hän on koko yöntienoon ollut niin kummallinen ja umpimielinen, ett'en tiedä oikeen mitä hänestä ajatteleisin", sanoi Katru harmistuneena.
"En tiedä", sanoi Esko.
"No, kuinkas kävi?" kysyi Katru Kirriltä, joka juuri nyt tuli huoneesen.
"Haava saatiin tukkoon ja Martin henki on turvattu, Martti oli kerran sattunut näkemään Kolkin sitovan paljon vuotavan haavan, Martti seurasi esimerkkiä ja haava tyrehtyi", sanoi Kirri voittavasti.
"Mitä haavalle tehtiin?' utasi Katru.
"Ensinnäkin pidettiin jalka pystössä ja toiseksi koko jalka jäähdytettiin kylmällä vedellä. Kolmanneksi otti Martti kuluneista palttinatilkuista nykityitä lankoja, hierusteli kämmentensä välissä niistä parhaan kokoisen tukon, painoi sen haavan pohjaan ja sitoi sitten haavan tukevasti leveästä liinasta tehdyllä pitkällä siteellä, niin oli teko tehty; sillä hirveä vuoto kohta seisahtui", sanoi Kirri, ikäänkuin kerskaten.
"Ne ovat joutavia Kolkin temppuja. Kyllä kai haava olisi lakannut juoksemasta, jos olisi siihen kaatanut pikiöljyä", sanoi Katru, turvaten omiin lääkkeisinsä ja pahaan sisuunsa.