"Niin herra pastori, omena ei putoa kauvas puusta", sanoi Kolkki.
"Kun Martin ja Ainan asiat ovat, niinkuin niiden olen kuullut olevan, ja kun tuo Kirrilä on niin raaka paikka, niinkuin tiedätte, niin eikö olisi parasta, että estäisitte lapsenne sinne joutumasta, sillä pelkäänpä Martin olevan samanlaisen", sanoi pastori.
"Voi hyvä pastori! Martti ei ole paha; hän ei ole semmoinen kuin he", sanoi Aina tuskallisesti.
"Kyllä se on jos kuin raskas ja vaikea asia päästää lapseni tuommoiseen pesään, mutta minä näen selvästi, ett'eivät he voi toisittaan elää. Jos heidät väkisin eroittaisin, saattaisin tulla vikapääksi heidän ennen-aikaiseen kuolemaansa, ja millä voisin sitten vastata sen Jumalan edessä? Mitä Marttiin tulee, niin minä pidän hänen kunnollisena miehenä kaiken puolesta", selitteli Kolkki.
"Saattaapa asia niinkin olla. Mutta kun Rehkonen sanoi minulle Martinkaan ei tahtovan enään koko naimiskauppaa ja kun Kirri toi minulla Martin kirjoittaman kiellon, ett'en minä saa antaa heille avioliiton kuulutusta, niin sentähden minä epäilen", puhui pastori nyt suoraan.
"Voi hyvä Jumala sitä uskotointa pettäjää!" kiljasi Aina tuon kuultuansa ja lätistyi pyörtyneenä lattialle.
"Voi hyvänen aika, pastori, kun olitte varomatoin! Näettehän nyt asian olevan vaarallista laatua. Teidätkin ovat nuot pirut kujeillaan pettäneet, näen mä, pahanpäiväiseksi; Martti puhui minulle asiain oikean laidan", sanoi Kolkki hätäyksissään ja riensi Ainaa auttamaan.
"Voi minua onnetointa minkä vahingon tietämättäni tein!" sanoi pastori ja hänkin riensi Ainaa virvoittamaan.
Kauan ei pastorin ja Kolkin tarvinnutkaan tehdä virvoitus-kokeitaan, ennenkuin Aina avasi silmänsä ja tuli tunnoilleen.
"Voi sitä uskotointa pettäjää!" oli Ainan ensimäinen sana kun hän virkosi.