"Hyvää päivää! Kun täältä on kuulunut kummallisia puheita ja huhuja, niin tulin tiedustelemaan miten täällä asiat oikeastaan ovat", sanoi Markku huoneesen tultuansa.
"Päivää, päivää! Käypäs istumaan, Markku! Sinä tulet juuri kuin kutsuttu. Tosiaankin ovat asiat täällä sekauksissa ja sinä olet tuiki tarpeesen niiden selvittämisessä", sanoi Kolkki Markulle puoli-iloissaan.
"Niinpä minäkin sen luulen, sillä minä olen kuullut millä kannalla asiat ovat", sanoi Markku, nähtävästi hyvillään.
"Martti on kadottanut sinun antamasi kuitin, tytär vainajasi perinnöstä; saattaisitko antaa hänelle uuden kuitin, koska sinä olet tyttäresi ainoa perillinen?" kysyi Kolkki.
"Niin, niin! kadonnuthan se kuitti on, luulen ma. Sitä vartenhan minä juuri tulinkin tänne, että saisimme tuumitella siitä asiasta — no, noh! kyllä, kyllä, mutta minulle pitäisi siitä vähän mak — mak — yhy — yhy! — maksaa", puheli Markku, nähtävästi viimeiseltä hämillään.
"Maksaa; mistä maksaa?" kysyi Kolkki, vähän hämillään.
"Kuitista, ymmärrättekö? Jos ma annan uuden kuitin, niin siitä pitäisi minulle vähän maksaa", selitti Markku toimessaan.
"Mitä Jumalan tähden?! Eikö perintö ole ennen jo kuitiksi maksettu, koska perinnön selvitys on tehty ja kuitti annettu?" sanoi pastori kauhistuneena.
"Vaikkapa vielä niinkin olisi, mutta kuittipa on tullut hukkaan, milläpä voidaan nyt toteen näyttää, että perintö on maksettu", sanoi Markku lujassa uskossa, että hän on ihan oikealla ja laillisella kannalla.
"Herra Jumala kuinka yksinkertainen!" sanoi pastori puoli-ääneen, sitten sanoi hän Markulle: "Eihän ihmisen tule toisen hätää käyttää oman voiton pyynniksi. Muuten sinä, Markku, olet hyvin vähän ajatteleva, kun luulet, ett'ei perinnön maksua voida toteen näyttää, vaikka itse juuri nyt tunnustit, perinnön saaneesi ja vierasmiehet vielä elävät, jotka ovat kadonneen kuitin allekirjoittaneet! Mitä sinä oikeen meinaat?"