Kun kukin oli laulun tahdin mukaan saanut pyöriä patsaan ympäri, lähtivät he tyytyväisinä pois.
Juho oli kyllä ottanut huomioonsa lasten navettaleikit; hän oli salakättä tarkastellut niitä, mutta kun huomasi ne olevan viatonta laatua, ei hän hennonnut kieltää heitä.
Tuo toisen kantaja sairastui nyt kovasti. Kova kuume nousi hänen ruumiisensa. Koko ruumis vapisi kuin sarpa virrassa ja heleä tuskan-puna nousi hänen kasvoihinsa. Hän ei taipunut panemaan makuulle, vaikka vanhemmat, vieras ja toiset lapsetkin siihen kehoittivat.
Parina päivänä sairastumisensa jälkeen piti hän erin-omaisen tarkan huolen siitä, milloin toiset lapset menevät navettaan leikkimään. Sinne sitä piti hänenkin päästä, vaikkeivät voimat olisi riittäneetkään. Vavisten seisoi hän ja katseli toisien pyörimistä hymyillen, voimatta kuitenkaan itse osaa ottaa tuohon hauskaan iloon. Toisena päivänä piti toisien lasten kantaa hänet pois, koska hän ei omin voimin pysynyt enään pystyssä. Silloin täytyi pikku Tiinan panna makuulle.
"Kuule, Antti, kuule!" sanoi pikku Tiina huomena itseään vähän isommalle veljelleen.
Kutsuttu meni ja kallisti korvansa likelle sairasta.
"Sanokaa minulle, milloin menette leikkimään tuonne navettaan … minun olisi vähän parempi," kuiskutti pikku Tiina.
Puhuteltu oikasi itsensä ja meni kuiskuttamaan jotakin toisien lasten korvaan.
Syvin hiljaisuus ja alakuloisuus saavutti sisarukset.
Kappaleen ajan kuluttua meni vanhin sisaruksista pikku Tiinan luo, kiersi kätensä hänen kaulaansa ja kuiskasi hänen korvaansa: