Suuriksipa remahtivat Oukkarilaisten silmät, kun eräänä kauniina pyhäpäivänä näkivät metsäntäydeltä tulevan ihmisiä heidän mökkiänsä kohden, sillä sisar oli saanut kaikki Oukkarilaisten hyväntekiät liikkeelle. Heidän hämmästyksensä kävi vielä suuremmaksi, kun he tuon ison ihmisjoukon seassa huomasivat kirkkoherran, nimismiehen ja erään rouvas-ihmisen, jota eivät he tunteneet. Tulijain joukossa olivat myös Römölän ja Käkelän ihmiset; molempien talojen ukotkin lykkäsivät sauvan kanssa itseään muiden mukaan. Joukossa oli useita nuoria miehiä, joilla oli isot kantamukset seljässä.
Hitaasti ja arvokkaan näköisesti läheni joukko. Kaikki mökin asukkaat olivat kerääntyneet pihalle, katsomaan tuota uutta ja kummaa. Nyt läheni joukko. Kantajat laskivat kannettavansa maahan ja kiireisin askelin asteli tuo tuntematon rouvas-ihminen Rietun luo. Päästyään niin lähelle ryysyistä ja hämmästynyttä mökin emäntää, että hän ylöttyi, vanui hän syliksi häneen, puristi häntä hellästi rintaansa vasten ja painoi kasvonsa Rietun repaleisiin vaate-ryysyihin. "Voi rakas sisareni!" hoki tuo rouvaksi luultu ehtimiseen ja kyynelet juoksivat hänen silmistänsä.
Riettu oli kuin puusta pudonnut. Hän oli niin hämmästyksissään, ettei kyennyt toviin aikaan sanomaan ainuttakaan sanaa. Hänen kasvonsa vapisivat ja värisivät suonenvedon tapaisesti ja se osoitti, että hän olisi jotakin sanonut, vaan ei voinut, sillä puhuimet eivät totelleet tahtoa.
"Sisareni Annako…? Todellakinko sisareni Anna? Voi ihme toki sentään — toki sentään… Johan nyt kaikkea…!" sai Riettu vihdoin änkyttäneeksi.
Sitten kuin siitä oli päästy, tervehti emännän sisar Juhon ja lapset, ja sitten alkoi yleinen tervehtiminen.
"Kylläpä te, raukat, elätte täällä kurjaa elämää," sanoi täti, kääntyen talonväen puoleen.
"Mikäpä meillä täällä on hätänä," sanoi Juho loukatun tunnolla.
"Älä niin sano, sisareni… Me elämme täällä omassa vapaudessamme, emmekä ole mitään vailla… Ja … ja minulla on hyvä mies ja hyvät lapset," sanoi Riettu, ikäänkuin poistaakseen sisaren luuloa, että hän olisi muka huonoissa naimisissa.
"No, no… Eipä silti — eipä silti. Mutta ettehän kuitenkaan väittäne, että teillä on kaikkia elämän tarpeita yllin kyllin, ja minun käypi niin säälikseni. — Mutta kuinka nyt saataisiin jonkunlaisia pöytiä ja istuimia, sillä tässä tulee nyt oikein juhla-puoliset? Täällä ulkona olisi niin hyvä … tuolla puiden suojassa, sillä tuonne mökkiin ei mahdu, eikä siellä näe… Onhan nyt kaunis ilma," tuumaili tuo talouden pitoon tottunut sisar, kurkistettuaan ensin mökkiin.
"Pian niitä Juho saapi," sanoi Riettu luottavasti.