Tästäkös nyt hätä käteen isännälle ja emännälle. Tiesiväthän he pojan olevan hyvän lukemaan, vaikkei se suinkaan heidän ansionsa ollut. Lukemisen tähden eivät he siis olleet poikaa lukusioille viemättä, mutta kun hän oli niin huonoissa ketineissä, eivät he kehdanneet häntä semmoisenaan ihmisten ilmoille viedä.
Kun ensimäiset lukuset lähestyivät, rupesivat isäntä ja emäntä aprikoimaan, mikä tässä neuvoksi tulee.
"Mikäpä siinä auttaa, täytyy teettää pojalle vaatteet ja kengät," arveli isäntä.
"Kylläpä se olisi liika kulutus… Eiköhän Kallen vanhat…?" tuumi emäntä.
"Eihän tuolla Kallellakaan…; kovin on huonot arkivaatteet — paikatut… Täytyy katsoa omaakin arvoa — — häväisisivät vielä… Ei muuta neuvoa kuin uudet…; saahan nuot sitten pois," intteli isäntä.
"En tottavie antaisi uudesta, en vaikka … vielä — —. Omat pojatkin kasvavat ja vaatteet eivät mahtuisi päälle — — menisivät hukkaan — —. Ennen teetän sinun vanhoista vaatteistasi ja sittenkin ne tulevat liian hyvät," tenäsi emäntä.
"Teetä sitten mistä tahdot, kun ne vaan tulevat semmoiset, ettemme saa häpeätä," sanoi isäntä vähän tyytymättömänä ja lähti pois.
Tästä keskustelusta sitten seurasi se, että kun oli muutakin raataroittamista, kutsuttiin raatari taloon ja silloin sai istukaskin vaatteen parannusta. Isäntä haki Kallen vanhat saappaat ja paikkautti ne renki-Pekalla ehyiksi; kun ne sitten vielä voideltiin, eipä poika ollut mielestänsä koskaan ennen semmoisissa kengissä kävellyt; oikeinhan ne pitivät enintä vettäkin.
Kun sitten tuli ensimäiset lukuset, vietiin istukas-Jussikin sinne. Muun talonväen muassa asteli hänkin urhoollisesti pappien eteen. Kun poika ei niin pitkään aikaan ollut käynyt lukusioilla, otti itse rovasti hänet koetellaksensa. Solkenaan ja ujostelematta luki poika sisältä ja ulkoa. Kun rovasti tämän huomasi, koetteli hän hänet oikein tarkoin, mutta poika ei vaan takertunut.
Luettamisen lopetettuaan, kohotti rovasti silmälasejaan ja asettui hyvin juhlalliseen asemaan.