"Ei lavaa ei mitään."
"Mistäpä semmoisen olisimme saaneet … tuolta kuusenjuurelta vaan…" sanoi Vilho, viitaten taampana olevaa tiheä-oksaista kuusta.
Juho meni katsomaan ampumapaikkaa ja pojat seurasivat jäljessä.
Kuusi oli maahan asti oksainen ja hyvin luppoinen. Ainoastaan muutamia havuja oli pantu haaskan puolelle suojaksi.
"Tässä me vahtasimme ja tästä minä ammuin… Veitsenikin on jäänyt tuohon…; sen päällä oli pyssynsuu," sanoi Vilho, ottaen veitsensä ja pistäen sen tuppeensa.
"Mutta jos otso olisi tullut tältä puolen?"
"Mutta sepä ei tullut… Korvesta päinhän se…"
"Kuinka se kävi? — kertokaapas."
"Minä tulin jo hyvään aikaan illalla teidän mökkinne saataville. En uskaltanut näyttää itseäni teille, sillä pelkäsin, että olisitte estänyt aikeeni. Piilostani tähtäilin Mattia, saadakseni puhutella häntä ja kumppanikseni, sillä enhän olisi osannut yksinäni haaskalle. Ilokseni huomasinkin hänet kaivelemassa kangasta. Heti annoin hänelle merkin, että tulisi luokseni. Kun hän tuli, esittelin hänelle asian ja hän suostui kohta tuumaani. Matti olisi käynyt teille ilmoittamassa lähtönsä, mutta minä estin sen, sillä tiesin, että te ette päästäisi häntä.
"Haaskalle päästyämme laitimme heti tämän vahtipaikan ja rupesimme vahtimaan…"