"En tiedä, oliko noilla alinomaa vaihtuvilla sulhasilla ja Almalla ollut vakaisempia liittoja, vaiko ei, kumma vaan oli se, että sulhasia niitä tuli ja meni, yhdyttiin ja erottiin yhtenään. Tätä katsellessani tahtoi sydämeni pakahtua. Lopulta tulin siihen vakaumukseen, ettei noissa alinomaisissa vaihteluissa ollut sen syvempää pohjaa, kuin että Alma tahtoi vaan loistaa silläkin alalla, näyttääkseen kuinka suuresta joukosta hänellä oli valitsemisen varaa.
"Kaihoni ja ikäväni Almaan kävi vihdoin niin sietämättömäksi, että päätin kosia häntä, kävi miten kävikin. Tilaisuus ilmestyikin aivan pian siihen, että pääsin keskustelemaan kahden kesken hänen kanssaan. Se oli kuuma hetki minulle. Sydämeni pamppaili ja löi niin kovasti, että oikein henkeä ahdisti; ei tahtonut olla sanaa suuhuni tulevaa, koetin niellä hämmästystäni ja vakavuuttaa itseäni. Viimein sain senverran rohkeutta, että otin Almaa kädestä kiinni ja änkytin samassa:
"'Alma, minä rakastan sinua kaikesta sydämestäni, enkä voi ilman sinutta elää; tahdotkos ruveta minun kanssani jakamaan tulevat ilot ja surut, tulevat ne sitte missä muodossa vielä tulevatkin?'
"Alma punastui punaiseksi kuin leppäkerttu ja kallisti hiljaa päänsä minun rintaani vasten.
"'Voi Kalle! Minä olen kauvan jo sitä samaa ajatellut, vaan en ole sitä tahtonut oikein itsellenikään uskoa, sitä vähemmin muille ilmoittaa', sanoi hän.
"Siinä me sitten vannoimme toisillemme ikuista rakkautta ja uskollisuutta.
"Voi herra, minkälaista rakkautta ja lempeä hehkui sydämeni! Oli kuin olisin kohonnut yläilmoihin ja sydämeni eronnut ruumiista. Tuo pelonsekainen rakkaustunne, joka minua niin kauvan oli rasittanut, haihtui kerrassaan niinkuin tuhka tuuleen, ja sanomaton ilo ja rauha täytti sydämeni. Monikertaan syleilimme ja halailimme erotessamme.
"Mutta vaikka tunsin sielussani sanomatonta iloa ja autuutta, sekaantui näihin tunteisiin kuitenkin jotakin kylmää ja tuskallista: Kaikki oli, mielestäni, tapahtunut liian helposti ja se siitti mielessäni katkeran epäluulon: ehkäpä se on muidenkin sulhasien kanssa käynyt yhtä helposti, josta seurauksena on ollut nuo pikaiset erot. Kuitenkaan en antanut iloni ja rauhani häiritsijöille suurta valtaa, vaan koin niitä alaspainaa ja tukahuttaa niin paljon kuin voimissani oli. Mutta itsepintaisesti palasivat ne yhä uudelleen.
"Semmoisenaan kului aika.
"Nämät vastenmieliset ja kalseat tunteeni saivat pian uutta virkettä. Sain, näet, tietooni, että Alma yhä edelleenkin otti vastaan muita kosijoita ja vieläpä öisinä aikoinakin.