"Siihen en voi mitään," vastasi hän vaan alakuloisesti.
"Mutta näytäthän nyt kumminkin hieman iloisemmalta, kuin viimekerralla käydessäsi. Onko sinulla mielessä jotakin parempaa elämäntoivoa?" kysyin häneltä.
"On, kyllä on," sanoi hän melkein iloisesti.
"Noh, minkälaatuista se sitten olisi?" kysyin.
"Minä olen nyt löytänyt oikean elämäni-ihanteen," sanoi hän ja samassa katsoa vilkasi hän minua silmiin; selvästi huomasin, että hänen silmistään välähti joku ilonsäde.
"Elämäsi ihanteen! Mikä se sitten olisi?" tutkin uteliaana.
"Minä olen tavannut tytön, johon heti ensinäkemästäni saakka rakastuin korviani myöten," sanoi hän vähääkään häikäilemättä.
"Löytänyt tytön, johon olet korviasi myöten rakastunut? Tuommoisia sinä rohkenet puhua minulle vähääkään punastumatta ja häpeämättä, vaikka sinulla on entinen laillinen vaimo!… Johan sinä menet nyt kaikkien säädyllisyyden rajojen yli!" pauhasin suuttuneena.
"Eihän sydämen tunteilla olekaan mitään säädyllisyyden rajoja," puolusteli hän.
"On, on! Ei intohimojen saa antaa vallita itseään, vaan ihmisen tulee hallita niitä. Joka intohimojensa valtaan suinpäin heittäytyy, hän joutuu välttämättömästi perikatoon. — Etkö ole raamatusta lukenut Jumalallista totuutta, että jonka Jumala yhteensovitti, ei pidä ihmisten sitä eroittaman," sanoin hänelle.