"Voi, voi, tulitkos, Oskar, kotiin! Ja mitenkäs sinä oletkaan päässyt kotona käymään?" sanoi ihastunut, kärsivän näköinen äiti.
"Minä olen kyydissä, äiti, ja tämä vieras halusi käydä lämmittelemässä," sanoi poika osoittaen samassa minua.
Vaimo näytti hämmästyneeltä, sillä hän ei ollut ennen huomannut minua.
Melkein hajamielisin sanoin pyysi hän minua käymään peremmäksi.
Astelin pöytälavitsan luo ja istahdin sille, vaikk'en oikeastaan tiennyt, mitä tein; omat askeleenikin kumisivat niin oudoilta.
Vaikka mieleni olikin niin apea, en kuitenkaan voinut olla huomaamatta tämän perheen keskinäistä suhdetta. Tuntui mielestäni niin kummalliselta, kun ei perheen keskuudessa näkynyt ainoatakaan aikaista miestä, jota olisi voinut pitää perheen isänä.
"Missäs teidän isäntä on?" kysyin melkein tietämättäni.
"Ei meillä olekaan isäntää," vastasi vaimo, samassa luoden minuun vakavan katseen; oli niinkuin hän olisi sanonut: "oletkos ainoa muukalainen joka et näitä tiedä."
"Kuinka se sitten on?" kysyin minä hämmästyneenä.
"Niinpä se on: tuoni korjasi mieheni pois puoli vuotta sitten," sanoi vaimo surullisesti.
"Ettäkö teiltäkin on elämän kumppani temmattu pois?"