Aamu tuli. Ensimäisenä oli nuoriemäntä ylhäällä puuhaamassa einettä vähälukuiselle perheelleen.
Kun Jakke nousi ylös, istui hän alakuloisen näköisenä penkille. Maija silmäili silmänurkallaan Jakkea.
"Miksikäs sinä noin alakuloisena istut? Ei nyt ole aikaa nurjottamisiin ja miettimisiin, sillä nyt tarvitaan työtä ja tointa", tuumaili nuoriemäntä.
"Voi, Maija rukka! Kovin kurjaan paikkaan sinä jouduit", sanoi Jakke nolosti.
"Kuinka kurjaan?" kysyi emäntä vähän kummastellen.
"Eihän tässä ole mitään, köyhyys vaan ahdistelee joka puolelta", ilmoitteli Jakke.
"Aivanhan sinä joutavia puhut. Eihän kaikilla ole tämmöistäkään pesäpaikkaa elämäänsä alotellessa", vakuutteli emäntä lohduttavaisesti.
"Paljon on vailla. Pitäisi pitää työmiestäkin, sillä yhtäällä on yhden jälki, vaikka vielä kuinkakin ahkera olisi; mutta milläpä palkkaisi työmiehen, kun ei ole varoja", nurrutteli Jakke yhä.
"Mitä me sitten tuolla työmiehellä tekisimme?" kysyi emäntä pyylevästi.
"Niin, ettehän te naiset ymmärrä talouden asioista niin mitään."