Ei tuokaan Niemimäkelän lasten huonosti onnistunut kinkerimatka muuttanut heidän vanhempiensa mieltä Lukulaisia kohtaan, sillä ainakin oli heillä se mielipide, ett'ei heillä ole muuta velvollisuutta lapsiansa kohtaan, kuin laittaa heidät "kirjalle", kyllä muka heille sitte mieltä ja ymmärrystä tulee, kun tulevat isommiksi, jonka tähden he eivät yhtään kadehtineet Lukulan Iikan onnistunutta kinkerimatkaa; he pitivät Iikkaa paremmin turmeluksen tien suulla olevana, kun muka hänelle jo niin nuorena "turhuuksia syötetään kaikenlaisista lorukirjoista". "Kyllä maailman ranta neuvoo", sanoi Niemimäkelän isäntä usein, kun vaan tuli puhe lasten kasvatuksesta, väärin käyttäen tuota sananlaskua; ja neuvookinhan se, mutta se on kovin surkea koulu ihmislapselle, tuo "maailman ranta".
Näistä syistä jäi Niemimäkeläisten ja Lukulaisten väli entiselleen senki tapauksen jälkeen, sillä Niemimäkeläiset eivät pitäneet noista vähävaraisista torpan asukkaista pahaa, jos eivät aivan hyvääkään.
Kerran, kun taas kaikki lapset olivat Niemimäkelässä, rupesi Anni tahtomaan, että hänkin olisi saanut hallita leikkikaluja ja pitää puolet niistä ominansa, mutta Kasperi ei mitenkään siihen suostunut, sanoi ja intti vaan ne kaikki omiksensa. Se loukkasi kovin Iikan oikeuden tuntoa ja hän sanoi Kasperille; "Niinköhän luulet, ett'ei noita sinulta väkisin saataisi?"
"Koetappa näpistää", sanoi Kasperi ja oikasi nyrkkinsä.
Iikka ryntäsi käsiksi paletten avulla haukkuvaan koiraan ja Kasperi koki Iikkaa lyödä mukiloida, kynsiä, purra, ynnä muuta, mutta ei mikään auttanut: Iikka vei koiran. Kun Kasperi näki, ett'ei se keino auttanut, vartoi hän sen ajan, että hänkin pääsi hyökkäämään koiraan käsiksi; nyt vedettiin koiraa kahtaalle päin ja koira särkyi. Kasperi puhalsi heti itkuun ja meni vanhemmillensa kantelemaan! Kasperin isä tuli ja otti pelosta punehtuneen Iikan jotenki säälimättä käsipuolesta kiinni ja vei hänet aika kyytiä ulos sanoen: "Koska sinä meidän lasten leikkikaluja särjet, niin et saa käydä vasta meillä."
Nyt tapasi Iikankin valtava itku ja hän itki niin, ett'ei ollut kyetä kotiansa kävelemään. Hän tunsi vaan sen, että Kasperi oli Annille paha, ja että hänellä oli oikeus Annia puolustaa, jonkatähden hänen mielestään Kasperi olisi ollut rangaistava eikä hän. Kun hän tuli kotiansa, itki hän niin kovin, ett'ei hän kyennyt isoon aikaan vanhemmillensa selittämään asian menoa. Kun hän viimeinki kykeni tuon tekemään, kuuli Iikka kummia: isä ja äiti eivät hyväksyneetkään hänen tekoaan, vaan sen sijaan, että olisivat häntä mairailleet ja Kasperia ja hänen isäänsä moittineet, torua mäkyytti isä Iikkaa kelpolailla. Kun Iikka oli itkustaan vähän tyyntynyt, sanoi hän änkkäämällä: "Kasperihan tekee väärin, kun ei anna Annille puolia leikkikaluista."
"Mitä sitten? Sinä et saa puolustaa väärää tekoasi puolellakaan sanalla. Jos kohtakin Kasperi oli väärässä, ei sinulla kumminkaan ollut oikeutta mennä sitä omin käsin oikaisemaan", sanoi Iikan isä pojalleen; mutta ei koskaan ole kukaan lapsi ahkerammasti ja hartaammasti istunut kirjansa ääressä, kuin Iikka sen päivän istui.
Lasten viha ei ole pitkällinen, sillä se ei ole vielä muuttunut kostonpyynnöksi. Jo samana iltana tuon tapauksen jälleen pyysivät Niemimäkelän lapset hartaasti isäänsä, eikö Lukulan Iikka saisi käydä heillä niinkuin ennenkin, sillä heille oli tullut Iikkaa ikävä, ja siihen lastensa pyyntöön suostuikin isä, sillä ehdolla, ett'eivät he enään särkisi leikki-kalujansa.
Niin rakentui taas entinen ystävyys lasten välillä, ja jo huomenna tulivat Niemimäkelän lapset Lukulaan, jossa heitä otti hyvästi vastaan sekä Iikka että hänen vanhempansa. Yhdestä suusta kokivat Niemimäkelän lapset selittää, ett'ei heidän isänsä eikä äitinsä olleet enää Iikalle vihaiset, ja että he olivat luvanneet Iikan käydä heillä niinkuin ennenkin. Lukulassa pidettiin Niemimäkelän lapsia hyvänä: annettiin ruokaa ja juomaa ja saatettiin illalla, kun tuli jo hämärä, heidät kotiansa; ja jo huomenna oli Lukulan Iikka Niemimäkelässä yhtä hyvänä vieraana kuin ennenkin.
Kerran taas olivat kaikki lapset Niemimäkelässä, jossa he leikkivät ja talostelivat, mutta Kasperi vallitsi leikkikalut nyt niinkuin ennenkin. Anni koetti vedota vanhempiensa oikeuden tuntoon; hän meni siis heidän luokseen ja valitti, että Kasperi vallitsee kaikki hänenkin leikkikalunsa, mutta isänsä ja äitinsä vaan sanoivat: "Anna Kasperin ne pitää, koska hänen näkyy niitä niin mielensä tekevän; onhan niissä sinun toinen puoli, jos kohtaki Kasperi niitä vallitsee", ja Iikan ja Annin oli taas, kuten ennenkin, tyytyminen paljaasen leikkikalujen katselemiseen.