"Ei", vastasivat lapset.

"Kenenkäs kaima sinä sitten olet?"

"Minä olen enon kaima", sanoi Kasperi.

Aina enemmän värähtelivät vieraan kasvot ja hänen ruumistansa vapistutti.

"Missä hän sitten nyt on?" kysyi hän taas toinnuttuaan.

"Hän on maailmalla", vastasivat lapset.

"Mistä te tiedätte, että teillä on Kasperi-niminen eno?"

"Isä, äiti ja mummo ovat sanoneet, että meillä on Kasperi-niminen eno maailmalla", sanoivat lapset ujostelematta.

"Ovatko isä, äiti ja mummo puhuneet teille mitään muuta eno
Kasperista?"

"Ovat; isä ja äiti sanovat aina, että meillä on eno, jonka nimi on Kasperi ja joka on maailmalla. He ikävöivät eno Kasperia, ja hänen muistokseen tekivät he hänelle kaiman. He puhuvat usein Kasperi-enosta ja toivovat, että hän tulisi pian kotia. Kun isä ja äiti lukevat sanomalehtiä, tulee mummo aina kyselemään heiltä: 'kuuluuko Kasperista mitään?' Mutta isä ja äiti sanovat: 'ei kuulu Kasperista mitään', ja mummo lähtee silloin aina heti pois ja itkee."