Kallikles. Juuri niin.
Sokrates. Mutta saavuttaako hän sillä senkin edun, ettei hän itse tee mitään vääryyttä? Vai eikö hän jääne siitä paljon vajalle, jos hän muuten on tuon väärämielisen valtiaansa tapainen ja hänen luonaan paisuu mahtavaksi? Minä ainakin uskon päinvastoin että siitä sukeuu hänelle keino, jolla hän kykenee tekemään vääryyttä kuinka paljon tahansa tarvitsematta siltä kärsiä mitään rangaistusta. Eiköhän niin ole?
Kallikles. Siltä näyttää.
Sokrates. Siis koituu tuosta hänelle kaikkein suurin paha: jäljittelemällä valtiastansa ja valtansa nojassa on hän sielultaan huonontunut ja pilalle pahentunut.
Kallikles. En ymmärrä, mihin sinä, Sokrates, yhäti vääntelet ja kääntelet sanoja![159] Vai etkö tiedä, että tuo jäljittelijä, jos niin tahtoo, voi tappaa tieltänsä sen joka ei jäljittele ja ryöstää häneltä tavarat?
Sokrates. Tiedänhän minä sen, Kallikles hyvä, ellen ole kuuro, koskapa alati kuulen sitä sekä sinulta että äsken Polokselta ja melkein kaikilta muiltakin kaupungissamme. Mutta kuule sinäkin minua: hän tappaa tuon kyllä, jos niin tahtoo, mutta silloin katala surmaa kelpo miehen.
Kallikles. Ja eikös juuri se olekkin sietämätöntä?
Sokrates. Ei ymmärtäväiselle, niinkuin puheemme sen selittääkin. Vai arveletko, että ihmisen on vain siihen keino kysyttävä, että hän eläisi niin kauan kuin suinkin, ja harjoiteltava vain niitä taitoja, jotka pelastavat meitä vaaroista, mistä milloinkin, niinkuin esim. tuota, jota sinä kehotat minua harjoittelemaan, puhujantaitoa, jonka avulla voimme suoriutua käräjäjutuista?[160]
Kallikles. Niin, totta Zeuksen, ja hyvänpä neuvon siinä sulle annoinkin.
LXVII. Sokrates. Kuules, veikkoseni: onko uimisen taito mielestäsi erityisen ylevä ja jalo?