[11] Lautapeli (petteutiké) oli Kreikkalaisten kesken hyvin suosittua. Sen keksijäksi mainitaan Palamedes. Pelissä siirreltiin kivosia (pettoi) laudalla, joka oli jaettu ruutuihin. Peli oli monenlaatuista (pólis y.m.)
VI:n alku: Kun Sokr. tahtoo näyttää selviin, että useammalla taiteella saattaa olla yksi sukukäsite yhteisenä, mutta kuitenkin saattavat erota keskenään, on hänen tarpeen käyttää useampia esimerkkejä rinnakkain.
[12] Ehdotuksen tekijä kansankokouksissa kirjoitutti ensin ehdotuksensa pöytäkirjurin listaan, kunnes se puheenjohtajan käskystä luettiin julki kokoukselle. Jos samasta asiasta jo ennen oli tehty ehdotus, jätettiin jälkimmäisen alusta pois tavanmukaiset kaavalauseet ja sanottiin vain lyhyesti: muissa kohdin ehdotus sisältää samaa kuin sen tai sen ehdotus; siinä kohden puhuja vain on eri mieltä että — —.
[13] Laskuoppi voi toimia pelkillä parilla tai epäparilla luvuilla.
[14] Puheena on n.s. "skolion" eli laulu maljan ääressä, joka syntyi kun edellä laulanut henkilö kurottamalla kanteleen ja myrtinoksan vaati toista laulamaan. Nimi johdetaan s:stä skoliós (käyrä, mutkikas, vinkkuroiva) ja selitetään sen mukaan eri tavoin. Toiset arvelevat nimen aiheeksi sen, että laulunvuoro kiersi pöytää piirissä, toiset että se meni ristin rastin vieraasta toiseen; toiset ajattelevat säestävää säveltä, nómos skoliós, joka noudatti suurempaa vapautta kuin juhlallinen n. orthios; tahi laulujen runomittaa, joka ollen vanhin laji etupäässä logaoidista melos'ta, sai sen nimen kuusmittarunon vastakohdaksi. Laulu laskettiin suoraapäätä, valmistamatta, ja otti aiheekseen jonkun käytöllistä elämän viisautta lausuvan sananlaskun tai jonkun mainion miehen ylistyksen. Tässä mainittu pöytälaulu kuului seuraavasti:
Ygiainein men ariston andri thnatph, deuteron de phuan kalon genésthai, to de triton ploutein adólos, kai to tétarton 'eban meta ton philon.
Platon kertoo jotenkin tarkoin laulun sisällön, jättäen kuitenkin pois neljännessä sijassa tulevan onnen annin: "nauttia nuoruuden iloa ystävineen".
[15] Alkuteoksen sana demiourgós merkitsee alkuaan (Homerossa) jokaista julkisen, yleishyödyllisen toimen harjoittajaa, semmoista kuin lääkäri, tietäjä, laulaja, seppä. Myöhemmin sillä merkittiin "mestaria" eli jokaisen vapaan ammatin harjoittajaa.
[16] Tämä (paidotribes) opetti voimistelukoulussa (palaistra) poikia, kun taas gymnastés tiedeperäisesti johti täysikasvuisten sekä kilpataisteluissa esiintyvien ruumiinharjoituksia urheilukentällä (gymnásion).
[17] Tässäkin (alkutekstissä) huomaa, miten Gorgias tavoittelee anaphoran puhekuvaa sekä sanasointua asettamalla vierekkäin samanjuurisia ja samanpäätteistä sanoja (paronomasia, homoioteleuton). Muuten mainitsee hän kaunopuheisuuden kolme lajia: genus iudiciale, deliberativum ja oman alansa demonstrativum.