Sokrates. Niin maine kertoo, Gorgias, Themistokleeseen nähden.
Perikleen kuulin itse neuvovan meitä keskimuuria rakentamaan.

Gorgias. Ja milloin joku niistä miehistä, joita mainitsit, on valittava, Sokrates, näet aina puhetaiturien neuvoja lausuvan ja mielipiteensä asioista voitolle vievän.

Sokrates. Tätä olen jo kauan itsekseni ihmetellyt, Gorgias, ja kysynyt, mikä tenhovoima tuossa puhetaiteessa lienee. Joku yli-inhimillinen voima siinä minusta ilmestyy, katsellessani sen suuruutta.[24]

XI. Gorgias. Jospa tietäisitkin, Sokrates, kaikki, miten se taide sanalla sanoen sulkee itseensä kaikkien taiteiden voimat! Mainitsen sinulle siitä selvän todistuksen. Olen usein käynyt veljeni tai muiden lääkärien kera sairasten luona, jotka eivät ole tahtoneet syödä rohtoja tai antaa lääkärin leikata tai polttaa vammojansa;[25] ja kun lääkäri ei ole saanut heitä suostumaan, olen minä heidät taivuttanut käyttämättä mitään muuta keinoa kuin puhetaidetta. Ja väitänpä vielä, että, jos kaupunkiin mihin tahansa saapuu puhetaitoinen mies ja lääkäri, ja niiden tulee kansankäräjissä tai jossakin muussa kokouksessa puheilla kilpailla, kumpi heistä on valittava lääkäriksi, lääkäri jää aivan huomaamattomiin toisen rinnalla, ja tuo aimo puhuja valitaan siihen virkaan, jos hän vain tahtoo. Samoin jos on kilpailtava minkä muun ammattimiehen kanssa tahansa, niin puhetaituri paremmin kuin kukaan muu osaa houkutella ihmisiä valitsemaan itseään, sillä ei ole sitä asiaa, josta hän ei osaisi jutella viehättävämmin kuin kuka muu ammattimies tahansa kansassa. Niin suuri ja niin tenhoisa on siis tämän taiteen voima. Kuitenkin tulee, Sokrates, käyttää puhetaidetta samoin kuin kaikkea muutakin taistelukeinoa.[26] Sillä ei muutakaan taistelutaitoa siltä pidä käyttää kaikkia ihmisiä vastaan, vaikka onkin oppinut nyrkittelemään, nyrkkisillä ollen painimaan sekä aseilla taistelemaan, niin että siinä voittaa sekä viholliset että ystävät; ei sen takia tarvitse ystäviään piestä, pistää ja tappaa. Mutta jos joku käytyään voimistelukoulua, ollen varreltaan vankka, siellä on oppinut aimo nyrkkisoturiksi, sekä sitten rusikoikin isäänsä ja äitiänsä tai jotakuta muuta omaistansa tai ystäväänsä, eipä siltä — Zeus avita! — saa vihata hänen opettajiaan ja niitä jotka harjoittelivat häntä asein taistelemaan ja ajaa heitä pois kaupungista. Sillä nämä opettivat hänelle taisteluntemput sitä varten, että hän niitä käyttäisi oikeudenmukaisesti vihollisia ja solvaajoita vastaan, torjumaan ylläkköä, itse toraa aloittamatta; mutta kääntäen asiat nurin käyttää hän voimaansa ja taitoansa väärin. Eivät opettajat siltä ole pahat, eikä taide ole paha tai syypää, vaan luulteni ne jotka eivät käytä sitä hyvin. Samoin on puhetaiteenkin laita. Sillä puhetaituri on tosin pystyvä puhumaan kaikkia vastaan ja kaikista asioista, niin että häntä hetaammin uskotaan kuin muita kansan joukoissa, puhukoon hän lyhyesti sanoen vaikka mistä. Mutta ei hän kuitenkaan sentakia saa riistää kunniaa lääkäreiltä — vaikka hän sen kyllä osaisikin — eikä muilta ammattimiehiltä, vaan käyttäköön hän oikeudenmukaisesti puhetaidetta, niinkuin taistelukeinoa ainakin. Mutta jos joku tultuaan puhetaituriksi, sittemmin tämän taidon ja voiman nojassa tekee vääryyttä, ei siltä, mielestäni, pidä hänen opettajaansa vihata ja kaupungista karkoittaa. Sillä tämä opetti hänelle taidon oikeaa käyttöä varten, mutta hän käyttää sitä päinvastoin. Taidon nurjaa käyttäjää on siis oikein vihata, karkoittaa, tappaa, mutta ei viatonta opettajaa.

XII. Sokrates. Luulenpa, Gorgias, sinunkin kokemuksesta tuntevan monet keskustelut[27] ja huomanneen niissä sen asianlaidan vallitsevan, että keskustelijat eivät tyynesti malta keskenään selvitellä keskusteltavaksi otettuja asioita ja näin opittuaan toisiltaan ja opetettuaan toisiaan erota sovinnossa; vaan jos he joutuvat kiistaan jostakin ja syyttävät toinen toistansa väärin esittäväksi tai sekoittavaksi asian, suuttuvat he ja arvelevat toisen puhuvan halventaakseen heitä, ja näin kiistanhalun sytyttyä jää itse puheenalainen asia tutkimatta. Ja muutamastippa lopulta sangen rumasti erotaan, herjaten toisiaan semmoisilla soimauksilla, että läsnäolijoitakin suututtaa, kun rupesivat semmoisten ihmisten kuulijoiksi. Minkä takia minä näitä puhun? Syystä että sinä mielestäni nyt et puhunut aivan johdonmukaisesti etkä sopusoinnussa siihen, mitä ensin lausuit puhetaiteesta. Minä arastelen kuitenkin kumota sinua, sillä luulet ehkä minun tahtovankin vain kinata sinua vastaan eikä puhuvan itse asian hyväksi, sitä selvittääkseni. Jos nyt sinä olet samoja miehiä kuin minäkin, niin halustapa rupeisin sinua kuulustamaan; mutta ellet ole, niin jätettäköön asia sikseen. Ja mitäs miehiä minä sitten olen? Niitä, jotka mielellään sallivat kumota väitteitään, jos eivät oikein puhu, ja mielellään myös kumoovat toisen väitteitä, jos ne ehkä eivät ole oikeita, jopa miltei mieluummin sallivat kumota omia väitteitään kuin kumoovat toisten omia. Sillä edellistä pidän minä suurempana etuna, mikäli näet on parempi itse päästä mitä suurimmasta pahasta kuin päästää siitä toinen. Sillä ei mikään mielestäni ole niin suuri onnettomuus ihmiselle kuin valheellinen luulo niistä asioista jotka paraikaa ovat meillä keskusteltavina.[28] Jos nyt siis sinäkin myönnät olevasi tämmöinen mies, niin jutelkaamme. Mutta jos niiksi näkyy, niin jättäkäämme jutut sikseen ja lopettakaamme keskustelu.

Gorgias. Kyllä minäkin, Sokrates, myönnän olevani tuollainen kuin sinä osotit olevasi. Mutta ehkä tarvinnee ottaa huomioon läsnäolijainkin mieltä. Sillä ennenkun te tulitte, olin minä jo kauan ja pitkältä pitänyt heille esitelmää; jos me nyt vielä jatkamme, tulee keskustelumme varmaankin venymään pitkälle.[29] Meidän on siis katsottava heidänkin puoltaan, ettemme pidätä heitä, jos joku tahtoo toimittaa jotain muutakin.

XIII. Khairephox. Kuulettehan itsekkin, Gorgias ja Sokrates, näiden miesten melulla osottavan haluansa vieläkin kuulla teidän puhettanne. Älköön minulle kumminkaan sattuko sellaista kiirettä tointa, joka pakottaisi minua lähtemään kuulemasta tämmöisiä puheita ja puhujia ja toimittamaan jotakin tärkeämpää.

Kallikles. Jumaliste, Khairephon! Olen minä jo monasti ollut saapuvilla keskusteluja kuulemassa, mutta en tiedä, ovatko ne milloinkaan minua niin huvittaneet kuin nyt. Jos siis puhuisitte vaikka kaiken päivää, en väsyisi kuulemaan.

Sokrates. Ei minun puolestani, Kallikles, ole mitään estetttä, jos
Gorgias vain suostuu.

Gorgias. Häpeäähän siitä minulle olisi, ellen tuota tahtoisi, minä kun itse tarjousin vastaamaan, kysyttäköön minulta jos mitä tahansa. Jos siis läsnä olijoita miellyttää, niin jatka vain jutelmaa ja kysy mitä ikänä mielit.