Polos. No, tämähän on vielä työläämpi kumottava kuin tuo edellinen,
Sokrates![62]
Sokrates. Eipä niin, Polos, vaan se on mahdoton, sillä totuutta ei kumota milloinkaan.
Polos. Miten tarkoitat? Otaksutaan että joku ihminen tavataan vääryydellä pyrkimästä yksinvaltaan: hän otetaan kiinni, kidutetaan kiristyslavalla, häneltä silvotaan jäseniä, poltetaan silmät päästä, ja kärsittyään kaikellaista muuta häjyä häväistystä ja nähtyään lastensa ja vaimonsa niitä kärsivän, naulataan hän viimeistä lukua ristiin tai pistetään pikisäkkiin poltettavaksi.[63] Tämmöisenäkö hän siis olisi onnellisempi kuin jos hän, vältettyään turmion, kohoo yksinvaltiaaksi, hallitsee valtiossa koko elinikänsä, tehden mitä ikänä itse tahtoo, niin että kansalaiset ja muukalaiset molemmin onnittelevat ja kadehtivat häntä? Tätäkö mielestäsi on mahdoton perättömäksi näyttää?
XXIX. Sokrates. Nytkö taas, Polos, peloitat minua mörköjutuilla, vaan jätät väitteeni kumoomatta! Äsken toit paikalle todistajia. Autaspa sentään hiukan minun muistiani. Sanoitko: jos hän vääryydellä pyrkii yksinvaltaan?
Polos. Niin.
Sokrates. Onnellisempi ei tosin kumpikaan heistä ole, ei tuo vääryydellä yksinvallan anastanut eikä toinen joka rangaistuksen kärsii, sillä kahdesta kurjasta ei liene toinen toistaan onnellisempi. Onnettomampi on kuitenkin tuo turmion välttänyt ja tyranninvallan saanut. Mitä se tietää, Polos? Nauratko? Onko sekin taas toisenlainen todistus, että jos sanotaan jotakin, sitä nauretaan, mutta ei kumota?
Polos. Etkö usko, Sokrates, että olet kumottu, kun väität tuommoisia, joita ei yksikään ihminen ottane uskoakseen? Kysyppä vaan joltakulta näistä täällä![64]
Sokrates. Oi Polos, ei minusta ole valtiomieheksi. Viime vuonna jouduin arvan kautta neuvoston jäseneksi. Kun silloin fyleeni vuorostaan oli prytaani-toimessa ja minun kerran piti puheenjohtajana äänestyttää, niin herätin naurua, kun en ollenkaan osannut tointani hoitaa. Älä siis nytkään vaadi minua äänestyttämään läsnäolijoita, vaan ellei sinulla ole sen parempaa todistusta, niin jätä, kuten jo sanoin, se[F] minun toimekseni vuorostani, ja koettele todistusta semmoista kuin sen minun mielestäni tulee olla. Minä en osaa puheitteni puolustukseksi tuoda esiin muuta kuin yhden todistajan, oman vastustajani. Nuo monet muut jätän minä sikseen ja tiedustan vain tuon yhden ainoan ääntä: muiden kanssa en puutu puheisiinkaan. Katso nyt, tahdotko osaltasi jättää minun haltuuni todistamisen, niin että sinä vain vastaat minun kyselmiini. Uskon nimittäin minun itseni ja sinun ja joka ihmisen olevan sitä mieltä, että pahempi on tehdä kuin kärsiä vääryyttä ja pahempi on pahasta teostaan jäädä rankaisematta kuin tulla rangaistuksi.
Polos. Ja minä väitän, etten itse eikä kukaan muu ihminen niin ajattele. Vai suostuisitko itse mieluummin vääryyttä kärsimään kuin tekemään?
Sokrates. Samoin kuin sinäkin ja kaikki muut.