Polos. Ei hänkään luullakseni ainakaan tuon puheen mukaan.
Sokrates. Totta siis oli mitä sanoin, etten minä etkä sinä eikä kukaan muu ihminen mieluummin tahtoisi tehdä väärin kuin kärsiä vääryyttä, sillä edellinen on kuin onkin pahempaa.
Polos. Niinpä näyttää.
Sokrates. Näetkö nyt, Polos, miten meidän toteennäytöt pantuina rinnakkain eivät ollenkaan pidä yhtä; sinun väitteesi myöntävät kaikki oikeaksi paitsi minä; minulle riität sinä yksin sekä myöntäjäksi että todistajaksi, sinun äänesi yksin otan minä lukuun ja annan kaikkein muiden mennä. Ja näin olkoon nyt tämän seikan laita. Katselkaamme tämän jälkeen sitä toistakin asiaa, josta olimme erimieliset: onko, kuten sinä arvelit, se että väärintekijä rangaistaan suurin onnettomuus hänelle, vai onko, kuten minä arvelin, vielä pahempi se että hän jää rankaisematta. Tarkastelkaamme asiaa näin: Että joku vääryyttä tehtyään rangaistaan ja että häntä oikeudenmukaisesti kuritetaan, kutsutko sitä samaksi asiaksi?[G]
Polos. Kyllä.
Sokrates. Voitko kieltää, että kaikki oikea, mikäli se oikeaa on, myös on kaunista? Mieti ensin ja vastaa sitte!
Polos. Siltä se kumminkin minusta näyttää.
XXXII. Sokrates. Tutki nyt tätäkin: jos joku jotakin tekee, eikö täydy myös olla jokin, joka kokee eli kärsii tämän tekijän tointa?[67]
Polos. Nähtävästi.
Sokrates. Eikö kärsijä kärsi samaa mitä tekijä tekee ja samalla tapaa kuin hän sen tekee? Esimerkiksi: jos joku lyö, eikö jotakin silloin lyödä?