Polos. Niin nähtävästi.
Sokrates. Vaan eikös tässä tilassa ole juuri semmoinen, joka tekee suurimpia ilkitöitä ja harjoittelee häjyintä vääryyttä, mutta kuitenkin saa vältettyä kaikki nuhteet, kuritukset ja rangaistukset, niinkuin kehuit Arkhelaoksen ja muiden tyrannien, puhetaiturien ja mahtajien osanneen asiansa asettaa?
Polos. Siltä näyttää.
XXXV. Sokrates. He näet ovat, ystäväni Polos, saaneet toimeen melkein saman, kuin se, joka ankarain tautien vaivaamana saa vältettyä joutumasta lääkärien kiusattavaksi ruumiillisten vammojensa tähden ja parannettavaksi, koska hän, ikäänkuin lapsi, pelkää kipeästi koskevan, jos häntä poltetaan tai leikellään. Vai eikö sinustakin ole näin?
Polos. On tosiaan.
Sokrates. Nähtävästi koska hän ei tiedä, minkä arvoinen on terveys ja ruumiin täysikuntoisuus. Ja varonpa vain, Polos, kaiken sen johdosta, mistä nyt olemme sopineet, että ne, jotka karttavat rangaistusta, juuri menettelevät näin: he katsovat vain kivun tunnetta tuossa, mutta ummistavat silmänsä sen hyödyltä, eivätkä ymmärrä, kuinka paljon kurjempi on elää sairaan, jopa pilaantuneen, väärän ja jumalattomankin sielun seurassa kuin asua sairaassa ruumiissa.[71] Sentähden koittavat he parastaan, jäädäkseen rankaisematta ja tuosta suurimmasta pahasta vapautumatta: siksi he hankkivat itselleen rahaa ja ystäviä ja mitä suurinta taitoa puheillaan uskotella kuulijoitaan. Mutta jos se kaikki on totta, mitä olemme toisillemme myöntäneet, Polos, niin huomaatko mitä puheestamme johtuu? Vai tahdotko, että ne kerrotaan pääkohdittain?
Polos. Ellet itse ole toista mieltä.
Sokrates. Eikö siis seuraa, että suurin paha on vääryys ja vääryyden teko?
Polos. Niin näyttää ainakin.
Sokrates. Ja tästä pahasta nähtiin päästävän sillä että rangaistaan?