Vaan sitä alaa missä joku on huono, sitä hän karttaa ja herjaa, samalla kuin hän kiittelee toista alaa, suosien siinä omaa itseänsä, koska luulee siitä itselleenkin kiitosta valuvan. Vaan oikeinta on, luullakseni, käydä keskutietä ja olla osallisena molemmista: filosofiasta sen verran kuin sivistyksen takia on edullista sitä omistaa; eikä nuoren miehen olekkaan sopimatonta harjoitella filosofiaa. Mutta jos mies vielä vanhempanakin filosofoitsee, niin asia käy naurettavaksi, Sokrates. Minusta tuntuu suhteeni filosofian harjoittajiin olevan hyvin samanlainen kuin soperteleviin ja leikitteleviin. Jos näen lapsen, jonka iälle se vielä soveltuu, sopertavan ja leikkivän, katson tuota mielikseni ja se on minusta hauskaa, vapaanomaista ja lapsen iän mukaista; mutta jos kuulen pienen lapsukaisen jo selvästi ja säntilleen puhuvan, on se minusta vastenmielinen ilmiö, joka loukkaa korviani ja tuntuu orjamaiselta. Jos taas kuulee aika miehen sopertavan tai näkee hänen leikkivän, näyttää se naurettavalta ja epämiehuulliselta ja löylytettävältä.[87] Samalta kannalta täytyy minun katsoa myös niitä jotka filosofoivat. Nähdessäni nuorukaisen harrastavan filosofiaa, olen mielissäni, se tuntuu minusta olevan hyvin paikallaan ja minä pidän häntä jalosukuisena miehen alkuna, niinkuin toisaalta se nuorukainen, joka ei ollenkaan filosofiaa harrasta, minun silmissäni on halpasukuinen eikä milloinkaan voi innostua jotain jaloa ja kaunista toimittamaan. Mutta kun näen vanhan miehen vielä filosofiaa ahkeroivan, hennomatta siitä luopua, silloin se jo, Sokrates, on liikaa, ja tuommoista miestä saisi mielestäni jo vitsoilla vinguttaa. Sillä niinkuin jo sanoin, semmoisen miehen, olkoonpa jos kuinkakin lahjakas, täytyy lopuksi menettää kaikki miehuutensa, kun hän karttelee julkisia paikkoja ja kansankokouksia, joissa runoilija[88] sanoo "miesten tulevan mainioiksi", ja nuhjailee nurkassaan kaiken ikänsä, supatellen piilossaan tiesi mitä, kolmen neljän nuorukaisen kanssa: mitään vapaata, suurta ja nuorekasta ei semmoinen koskaan tuo kuuluviin.
XLI. Sinua kohtaan, Sokrates, on mieleni varsin ystävällinen.[89] Tuntuupa miltei minun käyvän sinun suhteesi samoin kuin Zethoksen Amphionin suhteen Euripideen näytelmässä, jonka sanoja äsken mainitsin. Minun tekee mieleni lausua sinulle jotakin samantapaista kuin edellinen virkkoi veljellensä: Sinä "laiminlyöt" Sokrates, "mitä sinun tulisi ahkeroida" ja "jalon henkesi luonteen sinä pilaat matkimalla poikasien eleitä ja vehkeitä, et osanne säälleen asetella sanojas oikeuden neuvoissa, et lausua sattuvaa ja vaikuttavaa sanaa etkä muiden edestä antaa reipasta neuvoa." Ja kuitenkin, kelpo Sokrates — ethän paheksu, kun puhun suopeudesta sinua kohtaan — eikö sinua sentään hieman hävetä olla tuossa tilassa, jossa luulen sinun sekä muiden olevan, jotka yhtenään pyrkivät eteenpäin filosofiassa? Jos nyt joku ottaisi kiinni sinut tai kenen hyvänsä muun sinun kaltaisesi, syyttäen sinua rikoksesta jota et ole tehnyt, ja raahaisi sinut vankityrmään,[90] niin etpä varmaankaan tietäisi apua tai neuvoa: sinun huimaisi päätäsi, seisoisit siinä suu ammollaan osaamatta mitään sanoa, ja tultuasi oikeuden eteen, vaikka varsin halpa ja kurja mies rupeisikin syyttäjäksesi, täytyisi sinun kuolla, jos hän julkeisi ehdottaa sulle kuolemantuomiota. Ja kuitenkin, Sokrates, liekö tuo järkevää,
"Jos miehen lahjakkaan
Tavattuansa taide tuiki tuhmentaa",
niin ettei hän osaa auttaa itseään, ei pelastaa itseään eikä ketään muuta suurimmista vaaroista, vaan vihamiehensä ryöstävät hänet puille paljaille ja hänen täytyy suorastaan oikeudettomana elää yhteiskunnassa? Tuommoista saapi — suotakoon mun käyttää vähän karkeaa lausetapaa — sivaltaa korvalle kenenkään kostamatta. Ei, "totellos sa neuvoain ja lakkaa" veikkonen, "todisteluista", tosi tointen "runosoitelmaa sa viljele", — niin, viljele sitä mistä "viisaan maineen saat, ja heitä toisillen tuo rikkiviisas", en tiedä sanonko hassutus vai lörpötys,[91] "jost' asuntoos ei kartu leivän kannikkaa." Älä jäljittele miehiä, jotka mokomia turhia todistelevat, joutavia jaarittelevat, vaan niitä joilla on eloa ja mainetta ja paljo muuta hyvää.
XLII. Sokrates. Jos sieluni olisi kullasta, Kallikles, etkö luule että ihastuisin, jos löytäisin jonkun noista kivistä, joilla kullan puhtautta tutkitaan, jopa parhaan, semmoisen että kun sen rinnalle panisin sieluni, voisin, jos se todistaisi mun hyvin hoitaneen sieluani, tietää, että se koetinkivi riittää enkä tarvitsisi sen enempää tutkimista?[92]
Kallikles. Mitä varten semmoista kyselet, Sokrates?
Sokrates. Sen sanon sinulle: nyt uskon, sinut tavattuani, tehneeni tämmöisen onnellisen löydön.
Kallikles. Miten niin?
Sokrates. Tiedän hyvin, että jos sinä tunnustat oikeiksi ne aatteet, jotka asuvat sielussani, ne jo semmoisenaan ovat todet. Arvelen näet, että ken aikoo pätevästi tutkia sielua, elääkö se oikein vai eikö, hänellä tulee olla yhtaikaa kolme ominaisuutta jotka kaikki löytyvät sinulla, nim. älyä, suopeutta ja rohkeapuheisuutta. Tapaan usein ihmisiä, jotka eivät kykene minua tutkimaan syystä etteivät ole älykkäitä niinkuin sinä. Toiset ovat kyllä älykkäitä, mutta eivät tahdo sanoa minulle totuutta, sentähden etteivät pidä väliä minusta niinkuin sinä. Nämä kaksi vierasta taas, Gorgias ja Polos, ovat kyllä älykkäitä ja minun ystäviäni, mutta heiltä puuttuu rohkeutta ja he kainostelevat enemmän kuin kohtuullista on. Vai eikö niin? Meneehän heidän ujoutensa niin pitkälle, että he pelkästä ujoudesta menevät puhumaan kumpikin vastoin omaa itseänsä monen ihmisen kuullen, jopa tärkeimmistä asioista juteltaissa. Mutta sinulla on kaikki nuo avut, joita ei muilla ole. Sinä olet kyllin sivistynyt, kuten monet Athenalaiset voivat todistaa, ja minua kohtaan olet suopea. Mistä sen päätän? Sen sanon sinulle. Minä tiedän teitä olleen neljä opin osakasta ja tiedon toveria: sinä, Tisandros Aphidnaista, Andron Androtionin poika ja Nausikydes Kholargosta.[93] Kuulin teidän kerran tuumivan, mihin määrään asti sopisi viisautta viljellä, ja muistan sen mielipiteen päässeen voitolle teidän keskenänne, ettei saisi innostua harjoittamaan filosofiaa tuiki tarkasti, vaan te kehoititte toisianne olemaan varoillanne, ettette tulisi ylenmäärin viisaiksi, niin että itse huomaamattanne siitä pilaantuisitte. Koska nyt kuulen sinun antavan minulle saman neuvon, jonka annoit paraille ystävillesi, on tässä minulle riittävä todistus, että todella olet suopeamielinen minulle. Ja ettei sua vaivaa liika ujous, vaan uskallat puhua suusi puhtaaksi, sen sanot itse ja sen todistaa myös puhe jonka vastikään minulle pidit. Siis olemme nyt tästä asiasta selvillä: jos sinä keskustellessamme myönnät jonkun mielipiteeni oikeaksi, on tämä kyllin pätevästi tutkittu sekä minun että sinun puolelta eikä sitä tarvitse panna uuden koetteen alaiseksi. Sillä etpä milloinkaan olisi mielipiteeseeni myöntynyt älyn puutteesta etkä liiallisesta ujoudesta, etkä taas myöntyne siihen pettääksesi minua, sillä olethan ystäväni, niinkuin itsekkin sanot. Missä siis mielipiteemme käyvät yhteen, siinä on todella jo totuuden perille saavuttu. Mutta kaikkein tärkeintä on kai, Kallikles, tutkia sitä asiaa, jonka johdosta sinä moitit minua, nim. millaisen miehen tulee olla, mitä hänen tulee harrastaa ja mihin määrään asti, niin vanhempana kuin nuorempana. Sillä jos minun elämäni jossakin kohden ei käy oikeaan suuntaan, niin tiedä se, etten ehdon tahdon hairahda, vaan paremman tiedon puutteesta. Niinkuin siis olet alkanut minua oikeaan opastaa, niin älä lakkaa siitä, vaan selitä minulle täydellisesti, mikä se on tuo minun harrastettavani asia ja millä tavoin voin sen saavuttaa. Ja jos huomaat minun nyt kyllä olevan samaa mieltä kuin sinä, mutta myöhemmin menettelevän toisin kuin olen oikeaksi myöntänyt, niin pidä minua aika hölmönä äläkä milloinkaan enää ohjaa minua oikeaan, koskapa olen ihka arvoton. Toistappa nyt minulle alusta asti, missä sinä ja Pindaros sanoitte oikean olevan, nimittäin luonnon mukaan. Siinäkö, että väkevämpi vie heikommalta tavaran, että parempi hallitsee huonompia ja että aimompi omistaa enemmän kuin halvemmat? Ethän väitä tuon oikean olevan jotakin muuta, vai muistanko oikein?
XLIII. Kallikles. Juuri niin sanoin tuonain ja sanon vieläkin.