Sokrates. Näetköhän, että itse latelet pelkkiä sanoja, mutta et ilmaise itse asiaa! Etkö voi lausua minulle selvään, tarkoitatko noilla paremmilla ja väkevämmillä järkevämpiä vai joitakin muita?
Kallikles. Niin, totta Zeuksen, juuri niitä varsinaisesti tarkoitankin.
Sokrates. Sinun väitteesi mukaan on siis usein yksi ymmärtäväinen tuhansia tuhmia väkevämpi, ja tämän tulee hallita vaan heidän totella, ja hallitsijalla pitää olla enemmän hyvää kuin hallituilla sillä tätähän sinä ymmärtääkseni tahdot sanoa, enkä minä sinun sanojasi vaani — jos tuo yksi on noita tuhansia väkevämpi.
Kallikles. Niin sitä minä juuri tarkoitankin; sillä se on mielestäni luontaista oikeutta, että jalompi ja järkevämpi hallitsee huonompiaan ja omistaa enemmän kuin he.
XLV. Sokrates. Pysähdy nyt tähän! Mitäs sanot taas siihen? Otaksu, että meitä olisi monta henkeä yhdessä, kuten nyt, ja meillä olisi paljo ruokia ja juomia yhteisesti tarjonamme; mutta olisimme monenlaista väkeä, toiset vahvoja, toiset heikkoja, vaan yksi meistä olisi näissä asioissa muita ymmärtäväisempi, nim. lääkäri, jos kohta hän luonnollisesti olisikin ruumiin voimiltaan toisia väkevämpi, toisia heikompi, eiköhän hänen, kun syömisiin nähden olisi meitä muita ymmärtäväisempi, täytyisi tässä kohden myös olla parempi ja väkevämpi?
Kallikles. Epäilemättä.
Sokrates. Tuleeko hänen siis, koska hän on parempi, saada näistä ruuista enempi kuin meidän, vai pitääkö hänen hallitusvaltansa johdosta tosin jakaa ne kaikki, mutta niitä nauttiessaan ja omaa ruumistaan varten kuluttaessaan ei saada enempää kuin muutkaan, ellei hän tahdo siitä vahinkoa kärsiä, vaan hänen tulee saada toisiin verraten enemmän, toisiin vähemmän? Mutta jos hän sattuu olemaan kaikista heikoin, tulee hänen, tuon paraimman, saada kaikkein vähimmin, Kallikles — eikö niin, veliseni?
Kallikles. Tiesi, mitä jutteletkaan syötävistä ja juotavista ja lääkäreistä ja jonnin joutavista! En minä niistä!
Sokrates. Sanotko ymmärtäväisempää paremmaksi? Myönnä tai kiellä!
Kallikles. Sanon.