SOKRATES: Molemmissa tulee eroittaa olemus, edellisessä ruumiin, jälkimäisessä sielun, jos haluat et vain harjaantumisen ja kokemuksen nojalla, vaan taiteen sääntöjen mukaan hankkia ruumiille, lääkkeitä ja ravintoa määräämällä, terveyttä ja voimaa, sieluun taas, opettamalla sitä ja osoittamalla sille säädyllisiä pyrkimyksiä, istuttaa sen vakaumuksen, minkä haluat, ja hyveen.
PHAIDROS: Todennäköisesti ainakin, Sokrates, on asia siten.
SOKRATES: Luuletko sinä, että oikein voi tuntea sielun olemusta tuntematta kokonaisuuden olemusta.
PHAIDROS: Jos tulee luottaa Asklepiadeihin[73] kuuluvaan Hippokrateeseen, ei voi tietää mitään edes ruumiista ilman tätä menettelytapaa.
SOKRATES: Oikein hän siinä sanoo, hyvä ystävä. Mutta Hippokrateen lisäksi tulee tutkiskella järkeä, onko se samaa mieltä.
PHAIDROS: Sen minä myönnän.
SOKRATES: Katso nyt, mitä Hippokrates ja tosi järki sanovat asioiden olemuksesta. Eikö tule ajatella seuraavasti minkä olemuksesta tahansa? Ensinnäkin, onko se, jossa me itse tahdomme olla taiteilijoita tai muita siksi tehdä, yksin- vaiko moninkertaista; edelleen, eikö tule, jos se on yksinkertaista, tarkastaa sen kykyä luonnostaan vaikuttaa johonkin muuhun tai ottaa vastaan joltakin muulta vaikutuksia, jos siinä taas on monta lajia, laskea ja tarkastaa kussakin erikseen sitä, mitä tarkastettiin siinä, mikä oli yhtä, nimittäin, minkä kautta se luonnostaan vaikuttaa ja mitä vaikutuksia se siten saa.
PHAIDROS: Siltä näyttää, Sokrates.
SOKRATES: Se menettelytapa, jolta puuttuisivat nämä tarkastelut, olisi aivan kuin sokean vaelluksen kaltainen. Mutta ei mitenkään ole verrattava sitä, joka taiteen sääntöjen mukaan tavoittelee mitä asiata tahansa, sokeaan eikä kuuroon, vaan selvää on, että jos joku esittää puhetta jollekulle taiteen sääntöjen mukaan, hän tarkasti osoittaa sen luonteen olemuksen, johonka hän puheensa kohdistaa. Mutta tämä kai on sielu.
PHAIDROS: Mitä se muuta olisi?