SOKRATES: He sanovat siis, ettei tarvitse käsitellä asiaa niin juhlallisesti eikä johtaa siihen pitkiä kiertoteitä myöten. Sillä kuten tämän puheen alussa sanoimme, ei sen, joka aikoo kehittyä taitavaksi puhujaksi, tarvitse lainkaan olla osallinen oikeitten tai hyvien asioitten todellisesta tuntemuksesta eikä ihmistenkään, jotka ovat sellaisia joko luonnostaan tai kasvatuksen kautta. Sillä tuomioistuimissa ei kukaan ollenkaan välitä siitä, mikä näissä asioissa on totta, vaan ainoastaan siitä, mikä on uskottavaa. Tämä taas on yhtä kuin se mikä on todennäköistä ja siihen tulee sen, joka aikoo kehittyä taiteen sääntöjä noudattavaksi puhujaksi, kiinnittää huomiotansa. Eipä toisinaan tule enempää syytös- kuin puolustuspuheessakaan esittää edes sitä, mikä on tapahtunut, jollei se ole tapahtunut todennäköisellä tavalla, vaan sitä, mikä on todennäköistä. Ja kaikin tavoin on puhujan tavoiteltava vain todennäköisyyttä ja sanottava iloiset hyvästit totuudelle. Tämän näkökohdan säilyttäminen kautta koko puheen juuri synnyttää koko taiteen.
PHAIDROS: Juuri sitä olet tarkastellut, Sokrates, mitä ne puhuvat, jotka ilmoittavat olevansa asiantuntijoita puhetaiteessa. Minä muistuttelen, että aikaisemmin jo lyhyesti koskettelimme tällaista seikkaa, mutta se näyttääkin olevan erittäin suuriarvoinen asia niille, jotka näitä kysymyksiä harrastavat.
SOKRATES: Sinähän olet suurella innolla tutkinut itse Tisista. Sanokoon siis Tisias meille tämänkin, tarkoittaako hän todennäköisellä mitään muuta kuin sitä, miksi suuri yleisö sen käsittää.
PHAIDROS: Mitäpä muuta sitten?
SOKRATES: Hän on siis esittänyt seuraavan tapauksen, jonka hän — kuten näyttää — on keksinyt viisaaksi ja samalla taiteen sääntöjen mukaiseksi: Jos joku heikko, mutta miehekäs mies on antanut selkään väkevälle, mutta pelkurimaiselle miehelle ja ryöstänyt häneltä vaipan tai jotakin muuta, ja siitä viedään oikeuteen, ei kummankaan tule sanoa totuutta, vaan tuon pelkurin pitää sanoa, ettei tuo miehekäs mies yksin ole pehmittänyt häntä, toisen taas näyttää toteen, että he olivat kahdenkesken, mutta erikoisesti käyttää tätä kysymystä: mitenkä minä, joka olen tällainen, olisin voinut käydä käsiksi tuollaiseen? Tämä taas ei ole tunnustava omaa huonouttaan, vaan ryhtyessään jotakin muuta valehtelemaan hän piankin tarjoaisi vastapuolelle vastatodistuksen käteen. Ja muissakin tapauksissa on taiteenmukaisella puheella suunnilleen samat säännöt. Eikö olekin, Phaidros?
PHAIDROS: On tietysti.
SOKRATES: Oi voi, kylläpä on kamalasti salattu se taide, jonka Tisias on keksinyt tai kuka hän nyt onkin ja keneltä hän lieneekään saanut nimensä. Mutta, hyvä ystävä, onko meidän sanottava hänelle näin vai eikö?
PHAIDROS: Mitenkä?
SOKRATES: Jo kauan sitten, ennen sinunkin tuloasi, Tisias, olemme sattumalta lausuneet, että todennäköisyys valtaa alaa suuressa yleisössä totuuden kaltaisuuden takia. Mutta yhtäläisyyksiä juuri äsken tarkastellessamme huomasimme me, että se, joka tuntee totuuden, kaikkialla osaa ne parhaiten keksiä. Niinpä siis, jos sinulla on jotakin muuta sanottavaa puhetaidosta, kuuntelisimme sitä kyllä, jollei, tulemme uskomaan sitä, mitä äsken olemme tarkastelleet: että jollei joku ole erikseen lajitellut kuulijoitten luonteita eikä ole kykenevä jakamaan oliota lajeihin tai yhdistämään jokaista yksityisoliota yhden käsitteen alle, ei hänestä koskaan ole tuleva puhujana taiteilijaa, mikäli se on ihmiselle mahdollista. Tätä hän ei milloinkaan ole saavuttava ilman suurta ponnistusta, jota järkevän ei tule kestää sitä varten, että voisi puhua ja toimia ihmisten parissa, vaan sen takia, että voisi puhua sellaista, joka miellyttää jumalia, ja kaikessa toimia niin paljon kuin mahdollista heidän mielikseen. Sillä eihän toki tule, Tisias — niin sanovat meitä viisaammat — järkimiehen pyrkiä miellyttämään kanssaorjiaan — siinä sivussa se voi tapahtua — vaan hyviä ja hyvistä syntyisin olevia herroja. Senpätakia älä ihmettele, jos kiertotie on pitkä, sillä sitä on kuljettava suurten asioitten takia, ei sen vuoksi kuin sinä luulet. Mutta jos joku haluaa, on tämäkin, kuten puheemme osoittaa, parhaiten saavutettavissa mainittua tietä.
PHAIDROS: Minusta näyttää tämä olevan erinomaisesti puhuttu, Sokrates, jos vain joku kykenisi tähän.