Giuseppa syleili poikaansa ja meni itkien tupaan. Siellä hän heittäysi polvilleen pyhän Neitsyen kuvan eteen ja rukoili kiihkeästi. Sillä välin astui Falcone pari sataa askelta polkua myöten eikä pysähtynyt ennen kuin tuli erään laakson luo, jonne laskeusi. Siinä hän tutki maaperää pyssynsä perällä ja huomasi sen olevan pehmeän ja helpon kaivaa. Paikka tuntui hänestä tarkoitukseen soveliaalta.
— Fortunato, mene tuon suuren kiven luo.
Poika teki niinkuin käskettiin ja laskeusi sitten polvilleen.
— Lue rukouksesi.
— Isä, isä, älkää tappako minua.
— Lue rukouksesi! toisti Mateo hirvittävällä äänellä.
Supattaen ja nyyhkyttäen poikanen luki Isämeidän ja uskontunnustuksen.
Isä vastasi kovalla äänellä: Amen! kummankin rukouksen jälkeen.
— Siinäkö ovat kaikki rukoukset, mitä osaat?
— Isä, osaan minä vielä Ave Marian ja sen, jonka täti minulle opetti.
— Se on kovin pitkä, mutta menköön.