Keskustelun ehdittyä tähän vaiheeseen astui huoneeseen Mohim, piippu kädessä, hitain ja joutilain askelin. Tähän aikaan päivästä hän virastosta palattuaan ja hieman virvokkeita nautittuaan tavallisesti istui talon ovella beteliä pureskellen ja piippuaan imeskellen. Naapuriystävät kokoontuivat vähitellen hänen luoksensa, ja sitten he vetäytyivät sisäsuojiin korttipelin ääreen.
Hänen sisään astuessaan Gora nousi. Mohim tuprutti sauhuja piipustansa ja virkkoi: »Sinä, joka niin innokkaasti pelastat Intiaa, voisit mielestäni käydä pelastamaan veljeäsi!»
Gora silmäili kysyvästi Mohimia, joka jatkoi: »Virastomme uusi päällikkö on oikea konna. Hänen naamansa on kuin verikoiran ja hän nimittää meitä babuja babiaaneiksi! Jos joku pyytää päästä toimittamaan kuolleen äitinsä hautausmenoja, niin hän ei anna lomaa, sanoo vain miehen valehtelevan. Yksikään bengalilainen virkamies ei saa kuukauden lopulla täyttä palkkaansa — siitä vähennetään jos jonkinlaisia maksuja. Eräs häntä koskeva nimetön kirje ilmestyi äskettäin sanomalehdessä, ja se vintiö väittää minun sen kirjoittaneen. Eipä hän muuten ihan väärässä olekaan! Hän uhkaa erottaa minut, ellen kirjoita ankaraa peruutusta omassa nimessäni. Teidän oppineiden juveelien pitää auttaa minua keittämään kokoon hyvän kirjeen, jossa vilisemällä vilisee tällaisia lauseparsia: 'tasapuolinen oikeamielisyys', 'alinomainen aulius', 'suopea kohteliaisuus' j.n.e., j.n.e.
Gora oli vaiti, mutta Binoi virkkoi nauraen: »Kuulehan, dada [vanhempi veli], kuinka ihminen voi lausua niin paljon vilpillisiä sanoja yhteen hengenvetoon?»
»Silmä silmästä ja hammas hampaasta», vastasi Mohim. »Olen seurustellut jo kauan noiden vieraiden herrojen kanssa, joten tunnen heidät perinpohjin. Heidän kykynsä kasata yhteen vilpillisyyttä on yläpuolella kaiken kiitoksen. Tarpeen vaatiessa he sysäävät tieltänsä mitä tahansa. Jos joku heistä lausuu valheen, niin koko joukkio ulvoo kuorossa kuin šakaalilauma — aivan toisin kuin me, jotka suostumme uskomaan ilmaantuvaa pätevää todistajaa. Mutta varmaa on, ettei ihmiselle lueta synniksi, jos heitä pettääkin, kunhan vain ei tule ilmi!»
Tuon sanottuaan Mohim nauroi pitkään ja äänekkäästi, ja Binoikaan ei voinut olla hymyilemättä.
»Te tahdotte saattaa heidät häpeämään asettamalla heidän nähtäviinsä totuuden!» jatkoi Mohim. »Ellei Kaikkivaltias olisi lahjoittanut teille senlaatuista älyä, ei maamme olisi joutunut tällaiseen surkeuteen! Teidän täytyy tosiaankin alkaa tajuta, ettei voimallinen merentakainen veikko taivuta häpeissään päätänsä, jos yllätätte hänet taloonne murtautumassa. Päinvastoin: hän uhkaa teitä kangellansa vakuuttaen olevansa aivan viaton. Eikö olekin niin laita?»
»No niin», jatkoi Mohim, »jos siis käyttelemme hieman vilpillisyyden myllyn voidetta ja mairittelemme heitä sanoen: 'Oi te oikeamieliset pyhimykset, suvaitkaa heittää meille jotakin pussistanne, vaikkapa ei muuta kuin sen pöly, niin saamme takaisin ainakin pienoisen osan siitä, mikä on omaamme. Samalla välttyy kaikki rauhanrikkoutuminen. Kunhan asiaa oikein ajattelette, havaitsette tuon olevan oikeinta isänmaallisuutta. Mutta Gora on minulle vihoissaan. Hän on oikeauskoiseksi käännyttyään alkanut osoittaa suurta kunnioitusta minulle, vanhemmalle veljellensä. Tänä päivänä en kumminkaan puhu hänelle vanhempana veljenä. Mitä minun onkaan tehtävä, veliseni? Minun täytyy puhua totta vilpistäkin. Olipa kuinka tahansa, Binoi, sinun pitää kirjoittaa se kirje. Odotahan hetkinen, minä tuon sinulle asiaa koskevat tärkeimmät muistiinpanoni.» Ja Mohim lähti, voimallisesti piippuansa tuprutellen.
Gora kääntyi Binoin puoleen ja virkkoi: »Binu, mene sinä dadan huoneeseen ja pidä kelpo veikkoa rauhallisena, jotta saan kirjoittaa kirjeeni valmiiksi.»